Kalakeitto

Annoskoko: 4 35 min

Arvio:

4.71

Kalakeitto

Kalakeitto on suomalaista perinneruokaa aidoimmillaan

Kalakeittoreseptejä on varmasti yhtä monta kuin on kokkiakin, mutta yksi asia on varma – kalakeitto maistuu vuodesta toiseen meille suomalaisille. Tämä perinteisellä ohjeella valmistettu kalakeitto valmistetaan suomalaisille rakkaasta perunasta, pirteän värisestä porkkanasta ja kotimaisesta kalasta. Se viimeistellään purkillisella ruokakermaa ja pilkkomalla joukkoon reilusti tuoretta tilliä.

Tuloksena on kalasoppa, joka on paitsi ravitsevaa, myös maukasta ja sopii moneen tilaisuuteen tarjottavaksi. Tällä ohjeella onnistut varmasti! Jos haluat, niin voit valmistaa keiton pohjaksi kalaliemen itse tai käyttää valmiita kalaliemikuutioita.

Kalakeitto on helppo ruoka muunnella moneen suuhun sopivaksi vaihtelemalla keiton raaka-aineita tarpeen mukaan. Kevyt kalakeitto syntyy käyttämällä kalakeitossa raaka-aineena vaaleaa, vähärasvaista kalaa, kuten ahventa tai kuhaa. Otathan huomioon, että ahven ja kuha kypsyvät lohta nopeammin, koska niiden filee on useimmiten ohuempi kuin ison lohikalan.

Kevyt keitto maustetaan kerman sijaan maidolla tai voit myös jättää maitotuotteen keitosta kokonaan pois, jolloin ruoaksi valmistuu kirkas kalakeitto. Katso reseptivideo alta ja valmista itse helposti perässä!

Kalakeitto reseptivideo

Kalasoppa kevenee kasviksilla

Helppo tapa keventää kalasoppaa on korvata osa perunasta muilla kasviksilla, kuten palsternakalla, lantulla tai vaikka fenkolilla. Tiesitkö, että kun lisäät muutaman porkkanan kalakeiton joukkoon, on päivän yksi kasvisannos helposti täytetty? Porkkana sisältää monia elimistölle tarpeellisia ravintoaineita, kuten beetakaroteenia eli A-vitamiinin esiastetta ja C-vitamiinia.

Myös perunalajikkeissa on eroja. Turvallinen valinta ruokaan kuin ruokaan on ns. yleisperuna, jota myydään kaupoissa keltaisissa pusseissa. Paras kalakeitto sen sijaan syntyy kiinteistä perunalajikkeista, jotka tunnistat vihreästä pussista. Kiinteä perunalajike, kuten siikli, sisältää vähemmän tärkkelystä kuin esimerkiksi yleisperuna. Tästä syystä kiinteä perunalajike ei hajoa kypsennettäessä, vaan pitää muotonsa kypsennyksen aikana ja sopii siksi hyvin keitto-, ja uuniruokiin.

Täyteläisen ja kermaisen kalakeiton saat käyttämällä raaka-aineena rasvaista kalaa, kuten lohta tai kirjolohta ja lorauttamalla keiton joukkoon ruokakerman sijaan kuohukermaa. Juhlavuutta ja lisää makua kalakeittoon saat lisäämällä joukkoon hieman pilkottua Kalaneuvoksen kylmäsavustettua kirjolohta.

Näin onnistut kalakeiton valmistuksessa

Onko sinulle käynyt niin, että kalakeiton kalat hajoavat pieniksi paloiksi, vaikka et haluaisi niin käyvän? Kala on rakenteeltaan huokoista ja herkästi hajoavaa, siksi sen kypsennyksessä kannattaa on hellävarainen. Parhaan lopputuloksen saat, kun lisäät raa´at kalapalat kattilaan yhdessä kerman kanssa, annat keiton kiehahtaa ja annat kalan kypsyä jälkilämmöllä kannen alla. Turhaa sekoittamista kannattaa välttää. Kalat kypsyvät muutamassa minuutissa ja keitto on valmis tarjoiltavaksi.

Kansallista kalakeittopäivää vietetään muuten jälleen helmikuussa. Voit lukea artikkeleistamme lisää kalakeittopäivästä. Kokeile myös muita kalakeittoreseptejämme eri puolelta maailmaa! Reseptipankkimme ohjeilla valmistuu seljanka, savusiikachowder, bouillabaisse, lohikeitto, seitikeitto ja kylmäsavulohikeitto.

Valmistusaineet

  • 500 g Kalaneuvoksen kalafileetä, esim. kirjolohta, lohta, ahventa tai siikaa
  • 200 g porkkanaa
  • 600 g kiinteitä perunoita
  • 1 sipuli tai 5 cm purjosipulia
  • 8 dl vettä
  • 1 kalaliemikuutio
  • 8 maustepippuria
  • 2 dl ruokakermaa
  • 1 puntti tuoretta tilliä tai ruohosipulia
  • 3/4 tl suolaa

Kalakeitto ohje

  1. Kuori ja paloittele porkkanat kuutioiksi ja perunat lohkoiksi.
  2. Mittaa vesi kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi.
  3. Liota veteen kalaliemikuutio ja lisää joukkoon maustepippurit ja porkkanapalat, anna kypsyä 5 min.
  4. Lisää seuraavaksi kattilaan perunalohkot ja purjosipuli anna kypsyä noin 10 min tai kunnes kasvikset ovat kypsiä.
  5. Paloittele perunoiden kypsyessä kala kuutioiksi, poista ruodot tarvittaessa.
  6. Lisää kalapalat kattilaan yhdessä kerman kanssa ja kuumenna kiehuvaksi.
  7. Kun keitto kiehuu, siirrä kattila pois levyltä ja anna kalojen hautua kypsäksi kannen alla muutaman minuutin ajan.
  8. Mausta keitto suolalla ja sekoita varovasti. Lisää keiton pinnalle reilusti tuoretta tilliä tai ruohosipulia.

Vinkki: Kalakeiton seurana maistuu tuore ruisleipä. Voit myös valmistaa kalaliemen itse perkeistä.

Takaisin resepteihin Tulosta sivu
Reseptin ravintosisältö / annos

Tiedot ovat suuntaa antavia.

Annoskoko 390 g

Energia 457 kcal

Proteiini 28 g

Hiilihydraatit 28 g

Rasva 25 g

Tyydyttynyt rasva 7 g

Ravintokuitu 3 g

Suola 3 g

Sokeri 5 g

Kolesteroli 84 mg

Jätä arvostelu

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentit