Kalaneuvos Oy

Kalaneuvos Oy, aiemmin V. Hukkanen Oy, on suomalainen perinteikäs perheyritys. Valmistamme herkullisia kalatuotteita yli 40 vuoden kokemuksella. Korkean laadun ja ylivoimaisen maun takaavat taidokkaasti jalostetut tuotteet, Suomen puhtaissa vesissä kasvaneet ja kasvatetut kalat sekä parhaat tuontiraaka-aineet. Valmistamme kaikki Kalaneuvos-tuotteemme Suomessa. Olemme ylpeitä osaamisestamme ja meille on kunnia-asia, että Kalaneuvoksen kala maistuu aina yhtä hyvältä.

Olemme kehittäneet, valmistaneet ja markkinoineet korkealaatuisia kalatuotteita jo vuodesta 1975. Vuosien saatossa Kalaneuvos Oy:stä on kehittynyt alansa suurin toimija kotimaisilla kalamarkkinoilla. Tänä päivänä yritys on Suomessa alansa edelläkävijä. Harjoitamme kalanjalostusta ja kalan tukkukauppaa, maahantuontia sekä vientiä. Silti kalatuotteemme syntyvät yhä perheen ja yrityksen perinteitä vaalien.

Raaka-aineiden laadun lisäksi panostamme vahvasti tuotekehitykseen sekä tuotantomenetelmien, tilojen ja laitteiden nykyaikaisuuteen. Myös perheyrityksen perinteet ja ennen kaikkea henkilöstömme ammattitaito sekä hyvinvointi ovat meille erittäin tärkeitä. Keskeinen sijaintimme on ihanteellinen sekä tuoreiden että valmiiden tuotteiden jakelun kannalta. Kala saadaan käsiteltäväksi nopeasti ja valmiiden tuotteiden toimitus eteenpäin on joustavaa kaikkialle Suomeen. Pääkonttorimme ja tuotantolaitoksemme sijaitsevat Sastamalassa.

Kalaneuvos-merkkimme alta löytyy iso joukko laatutuotteita, ja jatkuva tuotekehitys tuo suomalaisten ruokapöytiin yhä uusia kalaherkkuja. Suurin osa tuotteistamme tehdään aina tuoreesta raaka-aineesta, ei pakasteesta. Tärkeimpiä tuoteryhmiämme ovat lämminsavustetut, kylmäsavustetut ja graavatut kalat sekä tuoreet kalafileet. Kalaneuvos-tuotemerkillä kalatuotteita on saatavilla ympäri Suomen.

Laatu on lähtökohta kaikessa toiminnassamme

Korkean laadun varmistamiseksi fileoimme kaikki suuret kalafileemme käsin. Ruodot poistetaan koneellisesti ja fileet viimeistellään käsin. Huolelliset valmistusmenetelmämme takaavat laadukkaat tuotteet kuluttajille. Tuotantoketjumme perustuu tuoreuteen ja parhaan tason hygieniaan. Yrityksellämme on ISO 9001 -laatusertifikaatti ja FSSC 22000 -standardeihin perustuva elintarviketurvallisuuden hallintajärjestelmä sekä ISO 14001 -ympäristöjärjestelmä. Nämä sertifikaatit antavat raamit tehokkaaseen laadun ja elintarviketurvallisuuden hallintaan.

Kalanjalostuksessa ja -tukkukaupassa toimivan Kalaneuvoksen suurimpia asiakkaita ovat keskus- ja tukkuliikkeet, elintarviketeollisuus, HoReCa-sektori ja muut kala-alan toimijat. Kalaneuvos Oy on alan vahva ja moderni edelläkävijä. Sastamalan yksikkömme työllistää noin 105 henkilöä ja vuoden 2017 liikevaihto oli yli 70 miljoonaa euroa. Liikevaihdostamme 70 % muodostuu kalajalosteista ja 30 % kokonaisen peratun kalan myynnistä.

Vuonna 2013 konsernimme vahvisti asemaamme erityisesti kotimaisen kalan markkinoilla ostamalla Turussa sijaitsevan Martin Kala Oy:n. Martin Kala on erikoistunut silakan ja luonnonkalojen fileointiin sekä lipeäkalan valmistukseen. Martin Kala työllistää tällä hetkellä noin 15 henkilöä ja vuosivolyymi on 2,5 miljoonaa kiloa kalaa vuodessa. Vuoden 2017 liikevaihto oli 7 miljoonaa euroa.

Syksyllä 2015 Kalaneuvoksen takana toimiva Hukkasen yrittäjäperhe laajensi toimintaansa kirjolohen kasvatukseen ostamalla silloisen Taimen-konsernin. Kalankasvatuskonserni toimii nykyään Suomessa ja Ruotsissa nimen Nordic Fish alla, ja sen tyttäryrityksen Nordic Trout:n pääkonttori ja suurin tuotantolaitos sijaitsevat Ahvenanmaalla. Vuonna 2017 Nordic Fish -konsernin liikevaihto oli 52 miljoonaa euroa. Konserni työllistää tällä hetkellä noin 100 työntekijää ja käsittelee 8 miljoonaa kiloa kalaa vuodessa. Yhdessä kalankasvatuksen kanssa Kalaneuvos-konserni pystyy nyt panostamaan tuoreen kirjolohen laatuun koko tuotantoketjussa, mädistä ja kalanpoikasista aina valmiiseen tuotteeseen saakka.

Valmistamme kaikki jalosteemme vastuullisesti Suomessa. Suosiomme salaisuus on ehdottomasti maku. Valmistusmenetelmät, parhaat raaka-aineet ja tarkka laadunvalvonta pitävät huolen siitä, että tuotteemme maistuvat aina yhtä hyviltä!

wave