Lohisilakat

Annoskoko: 4 30 min

Arvio:

5

Lohisilakat

Lohisilakat – juhlava kalaruoka silakoista ja kylmäsavukirjolohesta

Lohisilakat kuulostaa ensialkuun varmasti erikoiselta ruoalta, mutta ei kannata annoksen nimen hämätä. Silakat ansaitsisivat päästä suomalaisten ruokalautasille nykyistä useammin; milloin sinä valmistit viimeksi ruokaa silakoista? Kerro se meille vaikkapa reseptin arvostelukommentissa alla! Luonnonvarakeskuksen mukaan silakan käyttö voitaisiin kymmenkertaistaa ja sen käyttö ruokakalana on suorastaan ekoteko Itämerta kohtaan. Voimme ylpeänä Kalaneuvoksella todeta, että saimme 2018 syksyllä ensimmäisenä toimijana Suomessa MSC-sertifioinnin Suomen merialueilta kalastetulle silakalle.

Tunnetuin silakkaruoka lienee paistetut silakkapihvit ja perunamuusi. Toki silakasta valmistuu perunan kanssa myös helppo ja herkullinen silakkalaatikko. Erilaiset kylmät marinoidut silakat kuuluvat perinteiseen joulupöytään siinä missä kinkku ja rosolli. Kesällä silakka kypsentyy herkulliseksi grillissä tai savustimessa muikun tapaan. Tässä reseptissä silakkapihvit täytetään kylmäsavukirjolohifileesiivuilla ja ne haudutetaan maukkaiksi viini-smetanakastikkeessa. Tuloksena on juhlava kalaruoka, jota voisi tarjoilla hienommissakin juhlissa!

Silakka – aliarvostettu ruokakalamme

Kuten sanottu silakkaa kannattaisi syödä nykyiseen kulutukseen verrattuna paljon enemmän. Tänä päivänä silakan kulutus on noin 300 grammaa per henkilö vuodessa, kun esimerkiksi lohta syömme yli kymmenkertaisen määrän, eli noin 4,2 kg henkilöä kohden vuodessa. Syytä silakan vähäiseen käyttöön voi olla monia. Tuoreen silakan saatavuus on välillä heikkoa tai pikkukalojen käyttö koetaan kodeissa vieraaksi.

Me Kalaneuvoksella pyrimme vahvistamaan silakan saatavuutta tulevaisuudessa 2018 syksyllä toteutetulla yrityskaupalla, jossa Kalaneuvos-konserniin kuuluva Martin Kala Oy osti Kuivaniemen Kala Oy:n. Silakka on monikäyttöinen pikkukala, joka sopii niin lämpimiin kuin kylmiin kalaruokiin. Kokeile myös näitä Kalaneuvoksen silakkareseptejä: silakkapihvit, sinappisilakka perunoilla, vuokasilakkarullat grillissä, kalapuikot silakasta sekä moderniin makuun sopivat silakkaburgerit kahdella tapaa.

Silakka on edullinen, sillinsukuinen kala

Silakka on sillin alalaji ja se elää Itämeressä. Silliin verrattuna silakka on kooltaan pienempi ja vähärasvaisempi. Silakka on tavallisesti 14-18 cm pitkä, joskus jopa 30–35 cm. Normaalikokoinen silakka painaa 30-100 grammaa. Suomen suurin silakka on vuodelta 1997 ja painoi 1100 g. Silakka on saalismäärältään Suomen tärkein kala. Sitä pyydetään nykyisin pääasiassa troolaamalla.

Kalaneuvoksen silakkaa pyydetään Selkä- ja Saaristomereltä ja silakkatuotevalikoimamme sisältyy kokonaisia silakoita, silakkafileitä sekä eri tavoin maustettuja, sellaisenaan käyttövalmiita silakkamarinadeja, kuten esimerkiksi valkosipuli- ja sinappisilakkaa. Tämä parvikala on hinnaltaan edullista ja sitä on saatavilla ympäri vuoden, ainakin pakasteena.

Silakan valmistus ruoaksi on helppoa, etenkin jos valitsee ruoanlaittoon valmiit silakkafileet. Kalan voi huoletta syödä nahkoineen ja myös ruotoineen, sillä sen ruodot ovat pehmeitä. Silakan ruodot sisältävät muuten runsaasti kalsiumia ja silakan liha D-vitamiinia, joten kun nautit silakkaa, pidät myös luustosi kunnossa!

Valmistusaineet

  • 600 g Kalaneuvos silakkafileitä
  • 80 g Kalaneuvos kylmäsavukirjolohifileesiivuja
  • hienonnettua tilliä
  • suolaa
  • valkopippuria
  • 80 g voita
  • 3 dl valkoviiniä
  • 100 g smetanaa
  • ruisjauhoja

Lohisilakat ohje

  1. Mausta silakkafileet suolalla ja pippurilla.
  2. Laita lohiviipaleet ja tillisilppua fileiden väliin.
  3. Pyöräytä silakkapihvit ruisjauhoissa ja ruskista voissa pannulla molemmilta puolilta.
  4. Lisää pannulle viini ja smetana, mausta tarvittaessa.
  5. Hauduta silakkapihvit kypsiksi.
  6. Tarjoile uuniperunoiden, porkkanasuikaleiden ja punajuuren kanssa.
Takaisin resepteihin Tulosta sivu
Reseptin ravintosisältö / annos

Tiedot ovat suuntaa antavia.

Annoskoko 280 g

Energia 564 kcal

Proteiini 27 g

Hiilihydraatit 11 g

Rasva 41 g

Tyydyttynyt rasva 21 g

Ravintokuitu 2 g

Suola 1.1 g

Sokeri 2 g

Kolesteroli 179 mg

Jätä arvostelu

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentit