Julkaistu: 17.10.2018

Kalaneuvos vahvistaa silakan tuotantoaan yrityskaupalla

458

Yrityskauppa tukee Kalaneuvoksen asemaa Suomen suurimpana silakkatuotteiden valmistajana

Kalaneuvos-konserni laajenee ja ostaa silakan tuotantoon keskittyneen Kuivaniemen Kala Oy:n. Ostajana on Kalaneuvos-konserniin kuuluva Martin Kala Oy, joka ostaa Kuivaniemen Kala Oy:n koko osakekannan.

Silakka on määrältään suomalaisen kalastuselinkeinon ylivoimaisesti tärkein saalislaji, mutta vain 20 % suomalaisten syömästä kalasta on kotimaista, sillä tuontikala on vienyt kotimaisen kalan markkinaosuutta.

Haluamme omalta osaltamme vahvistaa kotimaisen kalan saatavuutta ja lisätä Suomessa valmistettujen kalatuotteiden määrää, sanoo Kalaneuvoksen toimitusjohtaja Veijo Hukkanen.

Kuivaniemen Kala Oy on perustettu Kuivaniemellä vuonna 1980, ja yritys on keskittynyt silakan fileointiin ja myyntiin. Yrityksen ovat aiemmin omistaneet sen perustajat, veljekset Reijo ja Jari Suutari. Kuivaniemen Kala Oy:n liikevaihto oli vuonna 2017 noin 2,1 miljoonaa euroa, ja yritys työllistää noin 10 henkilöä. Koko nykyinen henkilökunta, mukaan lukien Suutarin veljekset, jatkaa työtään yrityskaupan jälkeen vanhoina työntekijöinä.

On hienoa, että yrityksemme toiminta jatkuu ja se tulee osaksi vahvaa suomalaista perheyritystä, Reijo Suutari toteaa.

Kalaneuvos-konserniin kuuluva, vuonna 1954 perustettu, Martin Kala on erikoistunut silakan ja muiden kotimaisten luonnonkalojen fileointiin ja jatkojalostukseen sekä lipeäkalan valmistukseen. Kuivaniemen Kala vahvistaa Kalaneuvos-konsernin silakan jatkokäsittelykapasiteettia.

Yrityskauppa tukee haluamme vahvistaa silakan kotimaista tuotekehitystä. Tämä on tärkeää, jotta kaupoissa olisi yhä enemmän helposti valmistettavia, ravitsevia silakkatuotteita kuluttajille, toteaa Veijo Hukkanen.

Suomen merialueilta kalastettavan silakan ja kilohailin trooli- ja rysäkalastus sai tänä kesänä MSC:n kestävän kalastuksen sertifikaatin. Kaikki Kalaneuvoksen välittämä silakka on MSC-sertifioitua. Kalaneuvos valmistaa kaikki tuotteensa Suomessa ja työllistää yrityskaupan jälkeen noin 140 henkilöä. Kalaneuvos-konserni käsittelee yrityskaupan jälkeen yli kolme miljoonaa kiloa silakkaa vuodessa.

LISÄTIEDOT:

Kalaneuvos Oy
Veijo Hukkanen
toimitusjohtaja
p. 010 4111 410
veijo.hukkanen(at)kalaneuvos.fi

Martin Kala Oy
Jari Multanen
tehtaanjohtaja
p. 050 395 7210
jari.multanen(at)martinkala.fi

Kuivaniemen Kala Oy
Reijo Suutari
toimitusjohtaja
p. 0400 691 703
kuivaniemen@kala.inet.fi


Kalaneuvos Oy on suomalainen perheyritys, joka on valmistanut laadukkaita kalatuotteita vuodesta 1975 lähtien. Yritys toimii Sastamalassa ja Turussa. Kalaneuvos on edelläkävijä kalanjalostuksessa, kalan tukkukaupassa, maahantuonnissa ja -viennissä sekä kalankasvatuksessa. Yritys kehittää, valmistaa ja markkinoi korkealaatuisia kalatuotteita Kalaneuvos-tuotemerkin ja kaupan Private Label -merkkien alla. Korkean laadun ja ylivoimaisen maun takaavat taidokkaasti jalostetut ja valmistetut tuotteet, Suomen puhtaissa vesissä kasvaneet ja kasvatetut kalat sekä parhaat tuontiraaka-aineet.

Yritys kiinnittää erityishuomiota edistyksellisiin tuotantomenetelmiin ja henkilöstön koulutukseen. Kalaneuvos-konserniin kuuluu Martin Kala Oy Turussa, joka on Suomen suuriin silakkafileen valmistaja. Konsernin liikevaihto ylitti 75 miljoonaa vuonna 2017. Sastamalassa ja Turussa on yhteensä noin 130 työntekijää.

Kalaneuvos Oy ja Hukkasen yrittäjäperhe omistavat kalankasvatukseen keskittyneen Nordic Fish -konsernin. Nordic Fish ja sen tytäryrityksen Nordic Trout:n yli 30 toimipistettä sijaitsevat Manner-Suomessa, Ahvenanmaalla ja Ruotsissa. Vuonna 2017 Nordic Fish -konsernin liikevaihto oli 52 miljoonaa euroa. Konserni työllistää 100 henkilöä ja käsittelee noin 10 miljoonaa kiloa kalaa vuodessa. Yhdessä Hukkasten yritykset muodostavat Suomen suurimman kala-alan toimijan.