Uunikala

Annoskoko: 4 30 min

Arvio:

4.47

Uunikala

Uunikala lohesta on suomalaisten suosikki kalaresepti

Uunikala lohesta tai kirjolohesta on suomalaisten suosituin kalaruoka. Asia on kyllä helposti perusteltavissa; ensinnäkin Suomi on kylmä ja pimeä pohjoinen valtio, joten valmistamme suurimman osan vuodesta ruokia sisätiloissa. Tällöin kotiin lämpöä levittävä uuni on luonnollinen valinta kalan kypsennystavaksi. Lämpimämmissä maissa avotuli, grillaus ja muut ulkoilmassa toteutettavat kypsennystavat ovat paljon suositumpia näistä luonnollisista, ilmastollisista syistä johtuen. Toinen puoltava tekijä uunikalan suosiolle on sen nopea ja helppo valmistustapa. Jos kalaruokien valmistaminen jännittää tai kokemusta asiasta ei ole, niin aloita tällä reseptillä!

Kolmanneksi uunikalalla saa terveellisesti ruokittua tarvittaessa isommankin porukan kerralla ilman aikaa viepää piperrystä ruoan parissa ja ruoka on silti erittäin hyvää ja kotitekoisen makuista. Neljäs puoltava syy uunikalan suosiolle on lohen ja kirjolohen hyvä saatavuus ja niiden fileiden käytön helppous. Esimerkiksi Kalaneuvoksen pakattu, C-leikattu kirjolohifilee sopii erinomaisesti suoraan pakkauksesta uunikalan raaka-aineeksi. Lisukkeita voi vaihdella sitten valmistuskerrasta toiseen, jolloin saa vaihtelua ruokapöytään. Voit myös valmistaa vaihtelun vuoksi esimerkiksi saman tyyppisen gremolatalohen, mehukkaan mandariinilohen tai vähähiilihydraattisen uunilohen.

Uunikalan kanssa pelkkä kasvislisuke on trendikäs

Perinteisesti Suomessa on syöty ja syödään paljon perunaa kalan kanssa. Tai riisiä, jos perunaa ei ole sillä hetkellä saatavissa. Tuore varhaisperuna kevätkesällä tai uudet perunat loppukesästä ovatkin oiva lähiruoka monin tavoin valmistetun kalan kumppaniksi. Viime vuosien keventämis- ja terveystrendissä maailmalla on kuitenkin yleistynyt tapa nauttia kala monipuolisten kasvisten kanssa. Ja ihan hyvä trendi se onkin – tulisihan kasvisten käyttöä ruokavaliossa lisätä maailmanlaajuisesti, jotta maapallomme resurssit riittävät tulevaisuudessakin.

Tässä reseptissä on koottu monipuolinen kattaus kasviksia uunikalan kaveriksi. Kasvikset voi nopeasti wokata kalan kypsyessä uunissa ja lisätä ne sitten kalan kaveriksi tarjoiluastialle tai erilliseen kulhoon. Kasvikset tuovat ateriaan terveellisyyttä sekä mukavaa väriä lautaselle. Kasviksia voi vaihdella oman maun mukaan, tässä reseptissä on annettu vain yksi hyvä yhdistelmä tarjoiluehdotukseksi. Katso reseptivideo tästä ja valmista sen mukana!

Uunikala reseptivideo

Lohi ja kirjolohi pysyvät tulevaisuudessakin uunikalan tyypillisinä raaka-aineina

Uunissa voi valmistaa monia muitakin kalalajeja kuin lohta tai kirjolohta. Kokeile vaikkapa uunihaukea, uuniseitiä, uuniahvenia tai aasialaisittain maustettua siikaa uunissa. Lohen ja kirjolohen ympärivuotinen hyvä saatavuus ja usein vaaleita järvikaloja edullisempi hinta tulevat pitämään ne varmasti tulevaisuudessakin suosituimpina kaloina uunikalaruoille. Kannattaa pyrkiä kuitenkin syömään kalaa monipuolisesti Ruokaviraston kalansyöntisuosituksen mukaisesti; ei esimerkiksi aina pelkkää punaista kalaa.

Valmistusaineet

  • 700 g Kalaneuvos lohi- tai kirjolohifileetä
  • 1 tl suolaa
  • 1/2 tl rouhittua mustapippuria
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • 2 porkkanaa
  • 1 purjo
  • 120 g retiisejä
  • 250 g broccolineja
  • 300 g sokeriherneitä
  • 200 g minipaprikoita
  • 200 g lehtikaalia
  • 3 valkosipulin kynttä
  • 2 rkl rypsiöljyä

koristeluun:

  • rucolan versoja
  • syötäviä pieniä kukkia

Uunikala ohje

  1. Pyyhi kalafileen pinta kuivaksi ja mausta se suolalla sekä mustapippurilla. Pirskota päälle hieman oliiviöljyä. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
  2. Kuori porkkanat ja höylää ne ohuiksi suikaleiksi kuorimaveitsellä. Leikkaa purjo renkaiksi.
  3. Lohko retiisit neljään osaaan ja siisti broccoliinien kanta. Isoimmat brocolliinit voit paloitella pienemmiksi. Suikaloi sokeriherneet.
  4. Halkaise paprikat ja poista siemenet. Leikkaa lehtikaalista kova lehtiruoti pois ja suikaloi lehdet. Viipaloi lopuksi valkosipulinkynnet. Paista uunikalaa 10-12 minuuttia.
  5. Kuumenna öljy wokkipannussa ja wokkaa kasvikset muutamassa erässä valkosipulin kanssa. Mausta lopuksi suolalla. Nosta filee tarjoilulautaselle.
  6. Nosta osa kasviksista kalan ympärille ja koristele ateria ruconlanversoilla sekä syötävillä kukilla. Tarjoile loput kasvikset kulhosta kalan kanssa.
Takaisin resepteihin Tulosta sivu
Tässä reseptissä käytetyt tuotteet
Reseptin ravintosisältö / annos

Tiedot ovat suuntaa antavia.

Annoskoko 517 g

Energia 506 kcal

Proteiini 42 g

Hiilihydraatit 12 g

Rasva 28 g

Tyydyttynyt rasva 5 g

Ravintokuitu 7 g

Suola 5.6 g

Sokeri 10 g

Kolesteroli 110 mg

Jätä arvostelu

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentit