Blinit

Annoskoko: n. 10 kpl 3 h 15 min

Arvio:

4.6

Kalaneuvos

Blinit mädillä on talvikauden herkullinen resepti

Blinit ovat venäläisiä ohukaisia. Perinteisesti ne on valmistettu tattarijauhoon, mutta tässä reseptissä käytämme trendikkäitä spelttijauhoja. Blinit itsessään eivät ole suuri makuelämys, mutta blinien päällysteet eli ”täytteet” tekevät niistä herkullisen kokonaisuuden. Tällä reseptillä syntyy noin 10 bliniä, joista vatsa täyttyy noin 3-4 hengelle. Toki riippuen siitä, kuinka paljon täytteitä yhden blinin päälle kokoaa.

Tässä reseptissä laitamme blinien päälle ylellistä muikun mätiä smetanan sekä punasipulin kera. Mäti, smetana ja punasipuli on erittäin klassinen makuyhdistelmä. Tällä tavoin saat blineistä todella tyylikkäitä tarjottavia, esimerkiksi kuohujuoman kanssa uutenavuotena tai muun juhlan yhteydessä nautittavaksi.

Blinejä voi tehdä myös paljon arkisempina ja lompakkoa vähemmän rasittaviksi valitsemalla edullisemmat päällysteet. Kalaneuvoksen kalatuotteista saat monia hyviä ideoita blinien päälle laitettavaksi. Hyviä ehdokkaita ovat esimerkiksi hieman muikun mätiä edullisempi kirjolohen mäti, silputtu savukirjolohi, savupippurimakrillifilee tai savusiika. Myös kylmäsavustettuja ja graavattuja kaloja voi kokeilla silputtuna blinien päällä. Yksi hyvä vaihtoehto on tehdä monipuolisia täytteitä, sisältäen myös kasvisvaihtoehtoja, ja tarjoilla ne kaikki pöytään kippoihin ruokailijoiden itse pöydässä annosteltaviksi. Tällä tavalla jokainen saa päällystää blinit juuri omilla suosikkimauillaan ja ruokailijat pääsevät kokeilemaan erilaisia uusia makuyhdistelmiä. Mäti kannattaa mahdollisuuksien mukaan pitää yhtenä elementtinä pöydässä, koska perinteisesti mäti (tai kaviaari Venäjällä) on klassinen makupari blineille. Mädin suutuntuma tuo myös mukavaa kontrastia blinien lettumaiselle koostumukselle.

Mädit ovat ekologista superfoodia

Suomalaiset syövät mätiä vuoden aikana vain noin 100-150 grammaa henkilöä kohden. Tämä on melko vähäinen määrä, huomioon ottaen mädin sisältämät korkeat ravintoarvot. Mädit ovat erinomaisia omega-3-rasvahappojen sekä D- ja B12-vitamiinin lähteitä. Mädit sisältävät myös paljon proteiinia. Mäti on usein myös erittäin ekologinen valinta ruokapöytään. Kannattaa suosia kotimaisia mätejä, kuten esimerkiksi Kalaneuvoksen mätejä, jotka tulevat Suomen vesistöistä. Osasyy mädin vähäiselle syömiselle on sen korkeahko hinta. Kannattaa kuitenkin huomata, että pienestä määrästä mätiä saa saman määrän hyviä ainesosia kuin paljon suuremmasta määrästä monia muita ruoka-aineita. Joitakin saattaa ajatuksena inhottaa mädin syöminen, mutta kannattaa kokeilla asiaa ja päättää oma mielipide asiasta vasta sen jälkeen. Mädin saatavuus on rajattua vuodenaikojen mukaan. Paras mätikausi on vuodenvaihteen molemmin puolin. Mätiä on saatavissa toki myös pakasteena, jolloin sen säilyvyys on pitkä ja sitä pääsee nauttimaan kesäkaudellakin.

Valmistusaineet

1,5 dl maitoa
15 g tuorehiivaa (13 pkt)
1 keltuainen
2 dl tattarijauhoja
¼ dl puolikarkeita spelttijauhoja
½ tl suolaa
34 dl huoneenlämpöistä olutta
½ dl voisulaa
1 valkuainen

kirkastettua voita paistamiseen

blinien päälle:
muikun mätiä
smetanaa
hienonnettua punasipulia

Blinit ohje

  1. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja liuota siihen hiiva.
  2. Vatkaa joukkoon keltuainen ja jauhot.
  3. Anna taikinan tekeytyä 2-3 tuntia.
  4. Lisää taikinaan suola, olut ja voisula.
  5. Vatkaa valkuainen vaahdoksi ja kääntele taikinan joukkoon.
  6. Paista taikinasta kirkastetussa voissa blinipannulla blinejä.
  7. Tarjoa muikun mädin, smetanan ja hienonnetun punasipulin kanssa.
Takaisin resepteihin Tulosta sivu
Tässä reseptissä käytetyt tuotteet

Kommentit

Jätä arvostelu

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.