Kirjolohen mäti

Kirjolohenmäti, pakaste 150g

Kirjolohen mäti on suurirakeinen ja oranssinpunainen kalapöydän näyttävä herkku, on sitten joulu tai talven blinien aika. Kirjolohesta saatava mäti on tuttu näky sesonkijuhlissa, erityisesti joulupöydässä, ja monissa muissa juhlapöydissä. Herkullisen maun ohella siitä saa todella näyttävän koristelun erilaisiin ruoka-annoksiin. Mäti sopii tarjottavaksi etenkin sesonkijuhliin, mutta on myös arjen herkku. Se sopii hyvin esimerkiksi blinien kanssa, uuniperunoiden kera tai pikkusuolaisten täytteeksi ja myös esimerkiksi mätimoussen muodossa voileipien päälle. Kalareseptit-sivullamme on useita eri reseptejä, joissa mätiä käytetään joko olennaisena osana ruokaa tai koristeluun. Vaikka mädit ovat sesonkijuhlien suosikki, niin mätiä ei kannata unohtaa muinakaan vuodenaikoina.

Paitsi herkullista syötävää, kirjolohen mäti on terveellistä. Siinä on omega-3-rasvahappoja sekä D- ja B12-vitamiinia. Proteiinia siinä on jopa 26,7 %. Kotimaisen kirjolohen mädin suosiminen on myös ekologista. Mädillä on Suomessa pitkät perinteet, mutta sen suosio on vaihdellut. Tietojen mukaan Lapissa ei 1600-luvulla syöty niinkään leipää, mutta kuivattu kala ja kuivattu mäti olivat yleistä ruokaa. Myöhemmin muualla Suomessa mätiä tarjoiltiin kerman, sipulin ja pippurin kanssa mutta myös kalakeiton joukossa tai kalakukon ja mykyjen sisällä. 1900-luvulla mätiä ei ensin pidetty suuressa arvossa, mutta ruotsalaiset ja saksalaiset kauppamiehet saivat sen taas arvoonsa 1970-luvulla. Kun kirjolohen tai muikun mädistä tarjottiin hyvää kilohintaa ulkomaille vietynä, suomalaisetkin innostuivat siitä. Näin siitä tuli kulinaristinen herkku.

Kirjolohen mäti useissa eri pakkausvaihtoehdoissa

Kirjolohen varsinainen mätikausi ajoittuu aina marraskuusta alkaen pitkälle talveen. Tuotetta on Suomessa kuluttajamyynnissä saatavilla 150 g pakkauksessa pakasteena, sekä joissain hyvinvarustetuissa kaupoissa myös 500 g pakkauksessa pakasteena.

Lisäksi kaupat voivat tilata kirjolohenmätiä 1 kg ja 10 kg pakkauksissa tuoreena palvelutiskimyyntiin. Palvelutiskimyynnistä voit siis ostaa tuoretta kirjolohenmätiä irtotavarana tarkalleen haluamasi määrän. Mikäli olet kuluttajana kiinnostunut 1 kg tai 10 kg tuoremädin pakkauksista (esim. juhlia varten), niin ota yhteys kauppasi kalatiskin vastaavaan.

Kaikki pakkauskoot ovat yleisesti saatavilla tukkumyynnissä ja ammattikeittiöille sekä vientiin.

Kirjolohen mädin säilyvyys

Mädin käsittelyssä on huolehdittava hyvästä hygieniasta ja kylmäketjusta. Sitä ei pidä säilyttää pitkään jääkaapissa ja silloinkin jääkaapin täytyy olla riittävän kylmä, nollasta kolmeen asteeseen. Mikäli ostat kirjolohen mädin pakasteena, kannattaa se sulattaa jääkaapissa ja nauttia sen jälkeen mahdollisimman pian. Sulatettuna se säilyy hyvänä noin vuorokauden riittävän kylmässä jääkaapissa (0-3 asteessa).


Ainesosat
KIRJOLOHEN MÄTI, suola, säilöntäaine (E211). Voimakassuolainen.

Ravintosisältö / Näringsvärde 100 g
energia / energi 849 kJ
202 kcal
rasva / fett 8,8 g
josta tyydyttyneitä / varav mättat 1,2 g
hiilihydraatit / kolhydrater 2,6 g
josta sokereita / varav sockerarter 0 g
proteiini / protein 28,2 g
suola / salt 2,5 g
laktoositon / laktosfri, gluteeniton / glutenfri

Jätä arvostelu

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentit