Lohilaatikko

Annoskoko: 6 1 h 50 min

Arvio:

4.65

Lohilaatikko

Lohilaatikko – klassikkoruoka vailla vertaa

Kuka voisikaan vastustaa uunissa pitkään hautunutta, täyteläistä lohilaatikkoa? Lohilaatikko hyvin valmistettuna onkin epäilemättä kalaruokien parhaimmistoa. Unohda nopea pakasteperunasuikaleista valmistettu lohilaatikko ja valmista ruoka tällä kertaa rakkaudella käsin kuorituista kokonaisista perunoista – usko pois, huomaat kyllä eron maussa ja rakenteessa. Perunoiden kuoriminen ja pilkkominen ei sitä paitsi vie edes kovin kauaa aikaa, esivalmistelut tähän ruokaa vievät vain noin 20 minuuttia, riippuen tietysti pilkkojasta.

Lohilaatikon kypsennys sitä vastoin vaatii hieman kärsivällisyyttä. Siksi tämä ruoka onkin mainio ruoka viikonloppuun, kun on aikaa haudutella ruoka makoisaksi kotiuunissa. Tähän klassikkoruokaan tarvitset vain perunaa, sipulia sekä Kalaneuvoksen kirjolohta tai lohta fileenä. Koko komeus kruunataan kermaisella munamaidolla ja viimeistellään tuoreella tillillä, nam!

Lohilaatikon pääraaka-aine kannattaa valita huolella – ensiluokkaisista raaka-aineista syntyy ensiluokkaista ruokaa. Lohilaatikkoon sopii raaka-aineeksi Kalaneuvoksen tuore pakattu tuore kirjolohifilee pakatun kalan hyllystä tai kirjolohifilee tai lohifilee palvelutiskien irtomyynnistä.

Katso myös hieman erilainen, mutta vastaavan tyylinen resepti; savulohilaatikko sivuiltamme ja testaa, kumpi versio on enemmän sinun omaan makuusi!

Lohilaatikon valmistus on helppoa

Lohilaatikkoon kannattaa valita raaka-aineeksi kiinteä perunalajike, kuten Siikli, jolloin voi olla varma, että peruna pitää muotonsa pitkään kypsennettäessä. Sipulia ei suinkaan sovi lohilaatikosta unohtaa! Pehmeäksi ja makeaksi sipulin saa, kunhan malttaa kuullottaa sitä hyvän tovin ennen laatikkoon lisäämistä. Miedolla lämmöllä kuullotettaessa sipulin sisältämät luontaiset sokerit karamelisoituvat ja lopputulos on makea ja pehmeä.

Pehmeäksi kuullotettu sipuli maistuu usein niillekin, jotka yleensä eivät sipulista sen karvauden ja kovan rakenteen vuoksi niin pidä. Munamaitoruoat pitävät pitkästä ja miedosta kypsennyksestä ennemmin kuin kuumasta ja nopeasta kypsennyksestä. Munamaitoruoat, kuten tämä lohilaatikko kannattaakin kypsentää korkeintaan 175 asteessa, jolloin niiden rakenne ei juoksetu. Katso reseptivideo alta ja valmista lohilaatikko sen mukana!

Reseptivideo lohilaatikko

Kala ja peruna ovat arkiruuan terveelliset rakennuspalikat

Kalaa suositellaan syötävän vähintään pari kertaa viikossa eri kalalajeja vaihdellen. Lohesta ja kirjolohesta saat elimistölle välttämättömiä rasvahappoja, luustolle tärkeää D-vitamiinia ja runsaasti proteiinia. Proteiinia tarvitsemme kehomme rakennusaineeksi iästä riippumatta.

Peruna on edullinen, kevyt, ravitseva ja monikäyttöinen raaka-aine, jota kannattaa suosia ruokavaliossa. Perunasta saat paitsi energiaa tärkkelyksen muodossa, niin myös kaliumia ja jonkin verran C-vitamiinia. Kun tarjoilet lohilaatikon seurana puoli lautasellista tuoretta salaattia tai juuresraastetta, on ravitseva arkiateria valmis!

Tiesitkö muuten, että Kalaneuvoksen pakattu tuore kirjolohifilee on C-leikattu? C-leikkuu tarkoittaa filettä, josta on poistettu selkä- ja kylkiruodot, fileen etuosan paksuimmassa kohdassa olevat pystyruodot 98-100 prosenttisesti, kidusluu, kaikki evät ja eväruodot sekä kaikki selkä- ja vatsarasvat. C-leikattu filee on aina ruodittu, joten se on hyvä valinta esimerkiksi lapsiperheille. Voit tutustua tarkemmin eri leikkuuasteiden eroihin lohen leikkausasteet -artikkelissamme.

Valmistusaineet

  • 500 g Kalaneuvos kirjolohi- tai lohifileetä
  • 800 g perunoita (kiinteä lajike)
  • 2 sipulia
  • 1/2 tl suolaa
  • 1 puntti tilliä

kermainen munamaito:

  • 2 dl kuohukermaa
  • 2 dl maitoa
  • 2 kananmunaa
  • 1/2 tl suolaa
  • 1/4 tl valkopippuria

Lohilaatikko ohje

  1. Kuori ja leikkaa sipulit suikaleiksi.
  2. Kuullota sipulia voissa keskilämmöllä noin 15-20 minuuttia, kunnes sipuli muuttuu ensin läpikuultavaksi, sitten kullanruskeaksi ja pehmenee.
  3. Kuori ja viipaloi perunat ohuiksi viipaleiksi. Laita viipaleet kulhoon kylmään veteen odottamaan, että ne eivät tummu.
  4. Viipaloi lohi noin 1 cm paksuisiksi isohkoiksi viipaleiksi, poista ruodot tarvittaessa.
  5. Sekoita kermaisen munamaidon ainekset keskenään kulhossa kierrevatkaimella. Valuta ja huuhtele perunaviipaleet lävikössä kylmällä vedellä, näin saat niistä pois ylimääräisen tärkkelyksen.
  6. Voitele 2,5-3 litran vetoinen uunivuoka. Lado puolet perunoista uunivuoan pohjalle.
  7. Levitä päälle lohiviipaleet ja ripottele niille suolaa. Levitä kalojen päälle sipuli ja reilu kerros silputtua tilliä.
  8. Kaada myös puolet kermaisesta munamaidosta vuokaan. Lado loput perunaviipaleet vuokaan ja kaada loppu kermainen munamaito päälle.
  9. Kypsennä lohilaatikkoa uunissa noin 60-90 minuuttia 175 asteisessa uunissa. Kypsennysaika vaihtelee vuoan paksuuden ja muodon mukaan.
  10. Tarjoile lohilaatikon seurana salaattia, juuresraastetta tai vaikka etikkapunajuuria.
Takaisin resepteihin Tulosta sivu
Tässä reseptissä käytetyt tuotteet
Reseptin ravintosisältö / annos

Tiedot ovat suuntaa antavia.

Annoskoko 352 g

Energia 489 kcal

Proteiini 24 g

Hiilihydraatit 26 g

Rasva 32 g

Tyydyttynyt rasva 12 g

Ravintokuitu 2 g

Suola 1.1 g

Sokeri 6 g

Kolesteroli 144 mg

Jätä arvostelu

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentit