Julkaistu: 16.12.2022

Graavi on joulupöydän kruunu

Graavi kruunaa joulun

Neljäsosa koko vuoden graavin kulutuksesta syödään joulun juhlien aikaan. Graavilohi ja -kirjolohi hallitsevat suomalaisten joulupöydän kalavalintoja, mutta makumaailma laajenee kuluttajien kokeilunhalun myötä. Yksi tyylikkäimmistä makuyhdistelmistä löytyy ginillä maustetusta graavista.

Graavikalat ovat yksi suomalaisen joulupöydän olennaisimmista herkuista.

Joulu ja graavi kuuluvat suomalaisten mielissä selkeästi yhteen, ja se näkyy kulutuksen painottumisena loppuvuoden sesonkiin. Kalaneuvoksella graavituotteita valmistetaan vuosittain yli 200 000 kiloa, josta joulusesonkina kulutetaan noin neljännes, Kalaneuvoksen tuotekehitys- ja myyntipäällikkö Kai Rasi selventää.

Kalaneuvoksen graavikirjolohifilee voitti ylivoimaisesti graavilohitestin, jossa keittiömestarit ja muut asiantuntijat vertailivat valtakunnallisesti myynnissä olevia graavattuja lohia ja kirjolohia. Toinen sijakin meni Kalaneuvokselle, kun Kalaneuvoksen graavilohifilee nappasi toiseksi herkullisimman graavilohituotteen palkinnon. Tänä vuonna lanseerattu Viima graavikirjolohi oli myös finaalissa vuoden paras elintarvike -kilpailun ”arjen luksus”-sarjassa.

Makukokeiluja uusien elämyksien perässä

Viime vuosina graavituotteiden suosio on ollut nousussa.Perinteisen graavin salaisuus on tuoreudessa, raikkaudessa ja mausteissa.

– Kuluttajat hakevat nyt hienostuneisuutta. Raakakypsytetyissä ja kylmäsavustetuissa kaloissa laadukas raaka-aine ja sen maku nousevat parhaiten esille. Sushin läpilyönti on tuonut uusia ystäviä raakakypsytetyille kalatuotteille, Rasi selventää.

Tärkeintä on raaka-aineen laatu, koska graavia ei kypsennetä.

– Rohkeus kokeilla eri makuja on kasvanut. Kuluttajat kaipaavat uusia elämyksiä ja makuyhdistelmiä perinteisiin kausituotteisiin, toteaa Rasi.

Kalaneuvos on vastannut toiveisiin kehittämällä perinteisten makujen rinnalle Viima-graavikirjolohen, jonka sitruunan ja ginin raikkaus tuo modernin vaihtoehdon tutulle graaville.

– Kirjolohi on kasvattanut arvostustaan, sillä se toimii rasvattomampana kalana jopa lohta paremmin muun muassa graaveissa, Rasi vinkkaa.

– Kirjolohi on vielä lohtakin ekologisempi valinta ympäristötietoiseen joulupöytään; 150 grammaisen graavikirjolohifileepakkauksemme hiilijalanjälki on vain 0,73 kg CO2e, muistuttaa Kalaneuvoksen markkinointipäällikkö Lauri Asikainen.

Graavaus aloittaa joulunvieton suomalaiskodeissa

Graavin suolaus päivää ennen aattoa on monelle perinne, josta joulunvietto alkaa.

– Datamme perusteella joulunvietto alkaa monissa suomalaiskodeissa aatonaattona kalojen graavaamisella joulupöytiä varten. Onnistuminen voi silti aiheuttaa turhaa joulustressiä, minkä vuoksi helppo ja varmasti sopivasti suolattu valmisgraavi on nykypäivänä kiireen keskellä monille mieleinen vaihtoehto. Silloin voi itse keskittyä vaikka piparkakkujen tekoon tai kinkun paistamiseen, eikä tarvitse jännittää graavisuolauksen tuloksia, iloitsee Asikainen.

Kalaneuvoksella graavausta on hiottu huippuunsa kymmenien vuosien ajan. Graavin suolaus ja maustaminen on jatkuvan tuotekehittelyn tulosta.

– Meillä hyvän graavin maun taustalla on aina tuore, pakastamaton raaka-aine. Joulusesongin kirjolohi on suomalaisten vesien tuoretta kalaa, korostaa Asikainen.

Kalaneuvos-tuotteet valmistetaan Pirkanmaan Sastamalassa.

– Hiljattain laajennetulta tehtaaltamme löytyvät moderneimmat laitteistot, kertoo Rasi.

Tehtaan BRC-sertifikaatin asettamat vaatimukset sekä hygieniatasolle että tuotantotavoille, yhdessä osaavan henkilökunnan kanssa tuottavat kansainvälisen vertailun kestäviä kalaherkkuja suomalaisten joulupöytiin.

– Tasaisen korkea laatu tuotteissamme on toimintamme peruspilari ja herkullisen joulun tae, Rasi tähdentää.

Lisätiedot:

Pasi Kuosmanen
Kalaneuvos, myyntijohtaja
puh. 010 4111 471, pasi.kuosmanen@kalaneuvos.fi

Lauri Asikainen
Kalaneuvos, markkinointipäällikkö
puh. 010 4111 421, lauri.asikainen@kalaneuvos.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *