Paistettu kuhafilee

Annoskoko: 5 8 h 20 min

Arvio:

4.47

Paistettu kuhafilee

Paistettu kuhafilee lipstikkamajoneesikastikkeella on ylellinen pääruoka

Paistettu kuhafilee pannulla, fileen päällä perinteisen suolan sijaan Kalaneuvoksen Sitruunainen Kalamaustetta ja kastikkeena lipstikkamajoneesi. Näistä komponenteista syntyy ylellinen, joskin samalla melko täyttävä pääruoka viikonloppupöytään tai vaikkapa vieraille tarjottavaksi arvokkaaksi pääruoaksi. Tässä reseptissä on annettu annosmääräksi 4-6. Jos tarjoat ohjeen mukaisen määrän ohraryynejä ja kuhafileet ovat kookkaita, eli noin 150 grammaisia, niin neljälle valmistettuna yhdelle hengelle tulee syötävää reilu 500 grammaa ruokaa.

Tästä ruokamäärästä toki suuri osa on keveän makuista kalaa, ohraryynejä ja kasviksia. Mutta kaloreitakin yhdessä annoksessa on tällöin yli 900 kcal, joten mistään kevyestä pääruoasta ei voi puhua. Voit keventää annosta per ruokailija jakamalla ohjeen mukaiset ainesosat kuudelle ruokailijalle tai käyttämällä pienempiä kuhafileitä ja/tai annostelemalla ohrasalaattiin vähemmän ohraryynejä.

Käytettävät ainesosat tässä ruoassa ovat pääosin terveellisiä, eli annoksissa on suhteellisesti paljon proteiinia verrattuna hiilihydraattiin. Lisäksi terveellisiä, tyydyttymättömiä rasvahappoja on paljon ja annoksessa on vain erittäin vähän tyydyttyneitä rasvahappoja. Kalaneuvoksen Sitruunaisessa Kalamausteessa on suolaa 43%, joten ihanteellinen määrä maustetta per isohko kuhafile on vajaa puolikas ruokalusikka, mutta sopiva suolan määrä kala-annoksessa on hyvin yksilöllinen makukysymys. Voit laittaa ruokaa valmistaessasi kalamaustetta kuhafileille hieman vähemmän ja nostaa sitten Sitruunaisen kalamaustepurkin pöytään, mistä halukkaat voivat annostella sitä lisää kuhafileiden pintaan omaan annokseensa pöydässä. Kokeilemalla löydät juuri omaan makuusi ihanteellisen annostelumäärän.

Tässä reseptissä suositellaan käyttämään nahallista kuhafileetä. Ammattikokit suosivat kuhafileen paistamisessa nahallista filettä. Kalaneuvos toimittaa ruokakaupoille tilauksen mukaan sekä nahallista että nahatonta kuhafilettä. Kuluttajat suosivat kuitenkin usein nahatonta filettä ruoanlaitossa, joten nahallista filettä voi olla vaikeampi löytää. Voit kuitenkin käyttää tässä annoksessa hyvin myös nahatonta filettä jos nahallista ei ole saatavilla.

Seuraa reseptivideota alta ja valmista helposti mukana!

Paistettu kuhafilee reseptivideo

Sitruunainen kalamauste toimii vaaleilla kaloilla pelkän suolan sijaan

Kalaneuvoksen Sitruunainen kalamauste on uusin tulokas Kalaneuvoksen Original kalamausteen rinnalle kalamausteiden valikoimaamme. Sitruunainen kalamauste on suunniteltu erityisesti vaaleille kaloille, kuten kuhafileille. Mausteseokseen lisätty sitruuna ja muut ainesosat tekevät siitä tasapainoisen ja monipuolisen kokonaisuuden eri tavoin kypsennetyille vaaleille kaloille. Sitä voi käyttää myös muussa ruoanlaitossa kuin kalaruokien kanssa korvaamaan puhtaan suolan täyteläisemmällä mausteyhdistelmällä.

Kastike lipstikasta ja pikkelöity ohrasalaatti täydentävät paistetun kuhafileen

Kastikkeena tässä annoksessa käytetään lipstikkamajoneesia. Lipstikka eli oikealta nimeltään Liperi on maustekasvi, jota ei ehkä löydä pienimmistä ruokakaupoista, mutta suurista marketeista ja erikoisliikkeistä sitä pitäisi löytää kautta maan. Annoksen täydentää ohrasalaatti, joka on terveellinen, joskin ravintoarvoiltaa rikas salaatti. Ohrasalaatti pikkelöidään ja sen annetaan maustua ylelliseksi lisukkeeksi yön yli, tai mahdollista illallista varten aamupäivän ajan. Aloita siis annoksen tekeminen ohrasalaan pikkelöintiliemestä ja kypsennä paistettu kuhafilee vasta juuri ennen tarjoilua.

Voit katsoa myös vaihtoehtoisen reseptimme paistettu kuha perunoilla jos haluat syödä kuhafileet puikulaperunoiden kera.

Valmistusaineet

paistetut kuhafileet:

  • 4 (nahallista) Kalaneuvos kuhafileetä (n. 150 g / kpl) ruodottomana
  • 2 rkl Kalaneuvoksen Sitruunainen kalamaustetta
  • 20 g voita paistamiseen

kokomunista valmistettu lipstikkamajoneesi:

  • 1 kananmuna
  • 2,5 dl ruokaöljyä
  • 2 rkl viinietikkaa
  • 2 tl sinappia
  • 1 tl suolaa
  • 1 tl mustapippuria
  • 2 rkl hienonnettua lipstikkaa

pikkelöity ohrasalaatti:

  • 300 g keitettyä ohraryyniä
  • 1 dl herneitä
  • 2 rkl tilliä hienonnettuna

pikkelöintiliemi:

  • 3 dl vettä
  • 2 dl sokeria
  • 1 dl väkiviinaetikkaa
  • 1/2 kurkku kuutioina
  • 1 punasipuli ohueksi leikattuna

Paistettu kuhafilee ohje

Pikkelöity ohrasalaatti:

  1. Valmista ensin ohrasalaatin pikkelöintiliemi kiehauttamalla vesi, sokeri ja väkiviinaetikka, jäähdytä.
  2. Lisää nesteeseen kuutioiksi leikatut kurkut sekä sipuli ja anna maustua mieluiten yön yli, kuitenkin vähintään 4 tuntia.
  3. Maustumisajan jälkeen sekoita kaikki ohrasalaatin ainekset ja maustunut pikkelöintiliemi keskenään ja pikkelöity ohrasalaatti on valmis.

Lipstikkamajoneesi:

  1. Valmista lipstikkamajoneesikastike pikasekoittimella pikasekoittimen omassa astiassa sekoittamalla kaikki aineet saman lämpöisinä. Majoneesi valmistuu pikasekoittimessa noin 10 sekunnissa.

Kuhafileiden paistaminen:

  1. Kuumenna paistinpannu ja lisää voi pannulle.
  2. Anna voin ruskistua ja lisää sitten kuhafileet nahkapuoli alaspäin pannulle. Käytä nahatonta filettä, jos nahallista ei ole saatavilla.
  3. Mausta fileet Sitruunaisella kalamausteella ja anna niiden paistua kunnes kalan liha on muuttunut lähes vaaleaksi.
  4. Käännä kuhafileet nopeasti vielä ympäri, paista lihapuoli alaspäin vain hetki. Lisää Sitruunaista kalamaustetta myös fileen pintaan.

Huom: Reseptikuvassa raaka kuhafilee Sitruunaisella Kalamausteella maustettuna.

Takaisin resepteihin Tulosta sivu
Tässä reseptissä käytetyt tuotteet
Reseptin ravintosisältö / annos

Tiedot ovat suuntaa antavia.

Annoskoko 525 g

Energia 922 kcal

Proteiini 25 g

Hiilihydraatit 55 g

Rasva 58 g

Tyydyttynyt rasva 5 g

Ravintokuitu 7 g

Suola 5.9 g

Sokeri 4 g

Kolesteroli 52 mg

Jätä arvostelu

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentit