Paistettu siika

Annoskoko: 4 30 min

Arvio:

4.33

Paistettu siika hollandaise

Paistettu siika hollandaise tuo makua arkeen ja viikonloppuun

Paistettu siika pannulla vihannesten kera saattaa kuulostaa helposti tuiki tavalliselta arkiruoalta, mutta kun ateria kruunataan maukkaalla hollandaise-kastikkeella, niin syntyy astetta parempi arkiruoka tai viikonloppupöytään kelpaava tyylikäs illallisruoka. Itse valmistettu hollandaise-kastike sekä kasvisten paistovaiheessa pannulle lisätty loraus valkoviiniä tuovat säväyksen ylellisyyttä tähän ateriaan.

Reseptissä käytetyt broccoliinit eli kapeavartiset varsiparsakaalit tuovat puolestaan mukavaa vaihtelua tutumman parsakaalin tilalle ja muuttuvat pannulla paistaessa ihanan rapeiksi. Porkkanat puolestaan pehmenevät ja saavat makeamman maun. Keväällä nämä vihannekset voi korvata tuoreella parsalla, jota klassisesti tarjotaan juuri hollandaise-kastikkeen kera. Palkokasveista taas esimerkiksi vihreät pavut sopivat luontevasti miedon makuisen siian kylkeen lisukkeeksi.

Hollandaise-kastikkeen valmistaminen kotitekoisesti vaatii himpun verran vaivaa, mutta vastapainona siikafileiden valmistaminen on äärettömän helppoa. Kalaneuvoksen siikafileet eivät kaipaa mausteikseen muuta kuin ripauksen mustapippuria ja suolaa sekä pikaisen paiston voissa. Siian nahka säilyttää fileen mehukkaana ja paistuu kuumalla pannulla maistuvan rapeaksi. Siika on myös lähiruokaa sen todellisessa merkityksessä: meidän siikamme on joko Saaristomeressä kasvatettua tai villinä Lappajärveltä, Kyrösjärveltä tai Saaristomereltä pyydettyä. Katso reseptivideo alta ja valmista paistettu siika sen mukana!

Paistettu siika reseptivideo

Rakastettu ranskalainen hollandaise vie kielen mennessään

Ranskalaisen keittiön herkullinen aikaansaannos; hollandaisekastike on yksi tunnetuimpia kastikkeita maailmalla. Ja syystäkin – voista ja kananmunan keltuaisista valmistuva täyteläinen kastike on lähes luvattoman maukasta. Itse tehty hollandaise syntyy saostamalla munankeltuaiset kirkastetun voin ja mausteiden kanssa. Lopputuloksena syntyy rikas, keltainen ja kalalle mitä mainioin kastike.

Hieman sorminäppäryyttä kastikkeen valmistaminen vaatii. Kastikkeen juoksettumisen välttää, kun lisää seokseen jäähtyneen voisulan ohuena nauhana koko ajan voimakkaasti vatkaten. Kastikkeen vatkaaminen onnistuu niin sauvasekoittimella, käsivatkaimella kuin käsivispilälläkin – mikä vain näistä vaihtoehdoista omasta kodista sattuu löytymään.

Herkullisen hollandaise-kastikkeen valmistaminen vaatii kotikokilta hiukkasen aikaa, uskallusta ja vaivannäköä, mutta tämä palkitaan ruokapöydässä jo ensimmäisellä suupalalla. Kastikkeen täyteläinen ja voinen maku hivelee makunystyröitä aivan eri tavoin kuin markettien hyllyiltä löytyvät valmiskastikkeet.

Hollandaise-kastike maistuu erinomaisesti vaalean ja vähärasvaisen siian kanssa sekä rapeiksi paistettujen vihannesten kanssa. Kastiketta kannattaa kokeilla rohkeasti myös muiden kalojen kanssa, vaikkapa voissa paistettujen lohimedaljonkien kumppanina.

Valmistusaineet

paistetut siikafileet:

  • 600 g Kalaneuvos siikafileitä
  • 2 tl suolaa
  • 1 tl mustapippuria
  • voita tai juoksevaa kasviöljyvalmistetta paistamiseen

hollandaise-kastike:

  • 225 g voita
  • 3 keltuaista
  • 1 rkl sitruunamehua
  • 2 tl kuumaa vettä
  • 1/2 tl suolaa
  • 1/4 tl cayennepippuria

lisukevihannekset:

  • 300 g broccoliineja
  • 150 g pieniä porkkanoita
  • 1/2 dl valkoviiniä
  • 1 tl suolaa
  • 1 tl mustapippuria
  • voita tai juoksevaa kasviöljyvalmistetta paistamiseen

Paistettu siika ohje

Hollandaise-kastike:

  1. Sulata voi kattilassa, ota syrjään ja anna jäähtyä.
  2. Kun hera on laskeutunut pohjalle, kaada kirkastettu voi toiseen astiaan.
  3. Vatkaa keltuaisten rakenne kulhossa rikki ja lisää sitruunanmehu, mausteet sekä vesi jatkuvasti vatkaten.
  4. Kuumenna vesihaude. Laita vatkauskulho vesihauteen päälle niin, ettei kulhon pohja koske veteen.
  5. Lisää voi erissä ja jatka vatkaamista, kunnes kastike on paksua ja keltaista.

Lisukevihannekset:

  1. Kuori porkkanat ja halkaise ne pystysuunnassa.
  2. Kuumenna voi tai kasviöljy pannulla ja freesaa vihanneksia noin viiden minuutin ajan.
  3. Lisää suola, pippuria ja valkoviini. Anna seoksen kiehahtaa.

Siikafileen paistaminen:

  1. Paista pannulla voissa tai kasviöljyssä annospaloiksi leikatut siikafileet kypsiksi molemmin puolin muutaman minuutin ajan.
  2. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Kokoa annos lautasille ja tarjoa lisäksi hollandaise-kastiketta.
Takaisin resepteihin Tulosta sivu
Tässä reseptissä käytetyt tuotteet
Reseptin ravintosisältö / annos

Tiedot ovat suuntaa antavia.

Annoskoko 370 g

Energia 822 kcal

Proteiini 43 g

Hiilihydraatit 5 g

Rasva 64 g

Tyydyttynyt rasva 40 g

Ravintokuitu 3 g

Suola 5.9 g

Sokeri 4 g

Kolesteroli 621 mg

Jätä arvostelu

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentit