Kalavuoka

Annoskoko: 4 40 min

Arvio:

5

Kalavuoka

Kalavuoka kirjolohesta eurooppalaiseen tapaan

Kalavuoka voidaan valmistaa monella eri tavalla. Tässä Kalaneuvoksen helpossa reseptissä valmistamme kalavuoan eurooppalaiseen tyyliin pastalla ja täyteläisen juustoisella kastikkeella. Kuviopasta tuo kaunista ulkonäköä ja rakennetta ruokaan. Kalavuoasta saa runsaasti energiaa ja jaksamista hiilihydraattien, hyvien rasvojen ja proteiinien muodossa. Tämä ruoka sopii siis erinomaisesti esimerkiksi kasvavia lapsia sisältävän perheen arkiruokien kiertoon ja paljon liikuntaa tai fyysistä työtä tekeville aikuisille – tai jos on muuten vain kova nälkä!

Kaloina annoksessa käytetään Pohjois-Euroopan makuja edustavia Kalaneuvoksen tuoretta kirjolohifileetä ja kylmäsavustettua kirjolohifileetä kokonaisena. Kaloista tulee poistaa nahka ja kuutioida ne kalavuokaa varten. Jos et vielä omista kalan fileointiveistä, niin suosittelemme hankkimaan sellaisen viimeistään nyt kotiin. Nahanpoisto fileistä ja kalan lihan kuutiointi onnistuvat helpoiten hyvällä kalan fileointiveitsellä. Hyvä fileointiveitsi on joustava terästään. Sen ansiosta veistä on helppo liuttaa nahan erottamiseksi fileestä.

Kirjolohi, juusto ja pasta sopivat hienosti yhteen

Kalavuokaan sopii erinomaisen makuyhdistelmän luovat kirjolohi tuoreena ja kylmäsavustettuna, juusto ja pasta. Kalaneuvoksen reseptipankissa on useita maukkaita reseptejä, joissa yhdistellään näitä eurooppalaisia makumaailmoja toisiinsa. Katso saman makumaailman resepteistämme esimerkiksi kirjolohi-juustotaskut, gnocchivuoka, lohipasta, kylmäsavulohipasta ja lämminsavukirjolohisalaatti pastan kera.

Tässä reseptissä juustoa käytetään sekä vuoan kastikkeessa (cheddar, jonka alkuperä on Englannissa), että pintakuorrutteessa (parmesan, jonka alkuperä on Italiassa). Voit myös vaihdella käytettäviä juustoja makusi mukaan – vuokaruoka on hyvä kohde erilaisten tähdepalojen hyötykäyttöön. Näin vältät myös ruokahävikkiä.

Lohivuoka on monikäyttöinen ruoka arkeen

Lohivuoka kirjolohesta on kätevä arkiruoka monestakin syystä. Sitä voi valmistaa ison määrän kerrallaan, jolloin siitä saa kätevän lämmitysruoan myös seuraavalle päivälle, jos koko vuoka ei häviä ruokalijoiden vatsoihin ensimmäisellä ruokailukerralla. Muista kuitenkin laittaa ruoka ennen sen kokonaan jäähtymistä jääkaappiin. Voit vaihdella käytettäviä raaka-aineita lohivuoassa saatavilla olevien raaka-aineiden mukaan, joten voit käyttää erilaiset tähteet tämän ruoan valmistamiseen. Lohivuoka resepti on nopea valmistaa – ruoka kypsyy uunissa vain 25 minuutissa, joten se sopii erinomaisesti kiireiseen arkeen. Ruoka kypsennetään uunissa, joten se on helposti valmistettavissa ympäri vuoden kotiympäristössä.

Kokeile rohkeasti erilaisia variaatioita reseptistä ja jätä arvostelu ja parhaat vinkkisi kommenttikenttään alle. Herkullisia ruokailuhetkiä kalavuoan parissa!

Valmistusaineet

200 g Kalaneuvos kirjolohifileetä
200 g Kalaneuvos kylmäsavukirjolohifileetä (kokonaisena)
200 g kuviopastaa (esim. simpukka)
1 keltasipuli
2 valkosipulinkynttä

kastike:
4 dl ruokakermaa
2 rkl spelttivehnäjauhoja
1 rkl Dijon-sinappia
100 g cheddarjuustoraastetta
½ tl jauhettua muskottipähkinää
2 rkl sitruunankuorta

pinnalle:
1 dl raastettua parmesaania

Kalavuoka ohje

  1. Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen
  2. Esikeitä pastaa 5 minuuttia. Poista kirjolohifileen nahka ja kuutioi molemmat kalat.
  3. Hienonna sipulit ja kuullota niitä öljyssä pannulla, kunnes sipulit ovat pehmenneet.
  4. Valuta pasta ja kumoa se voideltuun uunivuokaan. Lisää kuutioidut kalat sekä sipulit.
  5. Kuumenna ruokakerma pinnoitetussa kattilassa ja vatkaa joukkoon vehnäjauhot. Keitä sekoittaen, kunnes kastike on paksumpaa.
  6. Lisää sinappi, juustoraaste, sitruunankuoriraaste ja muskottipähkinä.
  7. Kuumenna, kunnes juusto sulanut ja kaada kastike vuokaan.
  8. Ripottele kastikkeen päälle parmesaanijuusto. Paista 200 asteisessa uunissa noin 25 minuuttia.
  9. Anna kalavuoan vetäytyä hetki ennen tarjoamista.
Takaisin resepteihin Tulosta sivu
Tässä reseptissä käytetyt tuotteet
Reseptin ravintosisältö / annos

Tiedot ovat suuntaa antavia.

Annoskoko 303 g

Energia 541 kcal

Proteiini 34 g

Hiilihydraatit 17 g

Rasva 34 g

Tyydyttynyt rasva 19 g

Ravintokuitu 2 g

Suola 2.8 g

Sokeri 5 g

Kolesteroli 115 mg

Kommentit

Jätä arvostelu

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.