Julkaistu: 25.08.2021

Kalaneuvos Oy:n toimitusjohtaja vaihtuu

Kalaneuvos logo

Kalaneuvoksella haetaan kovaa kasvua ja liiketoiminnan kannattavuuden parantamista, strategisten kulmakivien; viennin kasvattamisen ja brändin vahvistamisen tuella.

Kalaneuvoksen perustaja ja toimitusjohtaja kalatalousneuvos Veijo Hukkanen on kasvattanut yrityksen pienestä kalansavustamosta Suomen merkittävimmäksi kala-alan toimijaksi. Menestyksekkään 50-vuotisen uran jälkeen Veijo Hukkanen tulee jatkossa keskittymään perheyritysten strategiseen kehittämiseen niiden hallituksissa. Kalaneuvoksen uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu Hans-Mikael Helenius. Helenius siirtyy Kalaneuvoksen toimitusjohtajaksi Tietokeskus Finland Oy:n talousjohtajan tehtävästä ja hän on aiemmin toiminut mm. ALSO Finland Oy:n toimitusjohtajana. Helenius on toiminut Kalaneuvos Oy:n hallituksessa kesäkuusta 2020 lähtien ja siirtyy toimitusjohtajan tehtävään 4.10.2021 alkaen.

”Olen ehtinyt tutustumaan Sastamalan yritysihmeeseen jo vuoden ajan. Kalaneuvos on mahtavan hieno perheyritys, jolla on mahdollisuuksia, vaikka mihin. Olen ollut aina kiinnostunut yrityselämän eri osa-alueista ja pidänkin jatkuvaa oppimista niin itseni kuin yrityksen kannalta tärkeänä, jotta voimme tarjota parhaan asiakaskokemuksen ja laadukkaan lopputuotteen. On hienoa päästä toimimaan ammattitaitoisen henkilökunnan kanssa, joiden hyvinvointi on minulle sydämenasia. Tämä on minulle uusi toimiala, jossa pääsen hyödyntämään oppimaani uudella tavalla. Kala on uusi ”musta” sekä Suomessa että globaalisti ja se on megatrendimäisesti osa vastuullista ruokatuotantoa”, iloitsee Hans-Mikael Helenius.

”Olen iloinen, että löysimme nuoren ja innokkaan talousihmisen vetämään kasvavaa yhtiötämme. Hans-Mikael on tullut tutuksi hallituksen jäsenenä ja osoittanut olevansa ammattihenkilö johtamaan kasvavaa yritystämme, jonka kasvuedellytykset ovat hyvät juuri toteutuneen ison investoinnin jälkeen”, toteaa yrityksen perustaja Veijo Hukkanen.

Varatoimitusjohtaja Toni Hukkanen jatkaa yrityksen ostojohtajana, uuden toimitusjohtajan sijaisena sekä Kalaneuvoksen hallituksen jäsenenä.

”Haluan omasta ja hallituksen puolesta kiittää Veijoa suurella lämmöllä siitä erittäin pitkäjänteisestä ja vahvasti sitoutuneesta työstä, jota hän on tehnyt Kalaneuvoksen menestymisen eteen vuosikymmenien ajan. Veijon yrittäjä- ja toimitusjohtajauran aikana Kalaneuvos Oy on kasvanut pienestä kalan kotisavustamosta alan johtavaksi yritykseksi Suomessa. Hans-Mikaelille toivotan onnea ja menestystä uudessa haastavassa tehtävässä. Uskon hänellä olevan hyvät edellytykset hoitaa tehtävää menestyksekkäästi ja hänellä on hallituksen täysi tuki takanansa”, sanoo Kalaneuvos Oy:n hallituksen puheenjohtaja Ilkka Mäkelä.

Veijon tausta ja historia Kalaneuvos Oy:n perustajana

Kalaneuvos Oy sai alkunsa vuonna 1975, kun yritteliäs nuorimies Veijo (26-v.) yhdessä Ulpu-vaimonsa kanssa perusti oman kalasavustamon kotitilalleen Vammalaan, harjoiteltuaan ensin muutaman vuoden appiukkonsa opeissa. Veijo rakensi kalasavustamon kotitilansa maatilarakennukseen. Kalaa savustettiin naapureiden ja kyläläisten voimin. Kalaliike V. Hukkanen aloitti toimintansa savustamalla mm. silakkaa ja siikaa, ja kauppaamalla niitä lähikunnissa ja toreilla.

Pienestä kaikki alkoi, mutta pikkuhiljaa liiketoiminta kasvoi kalan vähittäiskaupasta tukkukauppaan ja maahantuontiin. Toiminta laajeni ripeästi – liikevaihto ja savustuskapasiteetti kaksinkertaistuivat vuosi vuodelta. Tilat alkoivat käydä pieniksi 1980-luvulla. Vuonna 1988 rakennettiin uusi, siihen aikaan Suomen suurin ja nykyaikaisin kalanjalostustehdas. Kalajalosteiden kysyntä kasvoi 1990-luvulla. Kalaa alettiin fileoida, ruotia, paloitella, maustaa ja marinoida. Yritys kasvoi kysynnän mukana. Kalanjalostustehdasta on laajennettu useaan kertaan 1990- ja 2000-luvuilla. Viimeisin, yli 30 miljoonan euron tehdaslaajennusinvestointi ja vanhan puolen saneeraus valmistuivat viime vuonna. Kalanjalostustehtaan laajennuksen myötä Kalaneuvos on nyt Pohjoismaiden suurin kalansavustaja. Kalaliike V. Hukkasesta tuli 2000-luvun alussa V. Hukkanen Oy, ja vuonna 2017 nimeksi muutettiin tuotemerkin mukaisesti Kalaneuvos Oy. Pieni perheyritys on kasvanut mm. yritysostojen myötä Suomen suurimmaksi kala-alan toimijaksi. Toiminnan keskiössä on asiakaslupaus aina yhtä korkeasta laadusta.

”Valmistamme kaikki jalosteemme vastuullisesti Suomessa. Suosiomme salaisuus on ehdottomasti maku. Valmistusmenetelmät, parhaat raaka-aineet ja tarkka laadunvalvonta pitävät huolen siitä, että tuotteemme maistuvat aina yhtä hyviltä!” kertoo Veijo Hukkanen.

Yrityksen pääkonttori ja tuotantolaitos sijaitsevat Sastamalassa. Kalaneuvoksen tytäryhtiö Martin Kala Oy sijaitsee Turussa ja Kaskisissa. Martin Kala on erikoistunut silakan ja luonnonkalojen fileointiin sekä lipeäkalan valmistukseen.

Syksyllä 2015 Kalaneuvoksen takana toimiva Hukkasen yrittäjäperhe laajensi toimintaansa kirjolohen kasvatukseen ostamalla silloisen Taimen-konsernin. Kalankasvatuskonserni toimii nykyään Suomessa ja Ruotsissa nimen Nordic Fish alla, ja sen tytäryrityksen Nordic Trout:n pääkonttori ja suurin tuotantolaitos sijaitsevat Ahvenanmaalla. Yhdessä kalankasvatuksen kanssa Kalaneuvos-konserni pystyy panostamaan tuoreen kirjolohen laatuun koko tuotantoketjussa, mädistä ja kalanpoikasista aina valmiiseen tuotteeseen saakka.

Hans-Mikaelin tausta

Hans-Mikael Helenius on 39-vuotias Tampereelta kotoisin oleva vahvan talous- ja liiketoimintajohtajakokemuksen omaava nuorimies, jolla on jo kokemusta tuloksellisesta johtamisesta yli kymmenen vuoden ajalta. Heleniuksella on monipuolinen kokemustausta eri liiketoiminta-alueista, useista rooleista sekä yrityskulttuureista niin kansainvälisellä kuin kotimaisellakin tasolla.

”Digitalisaation lisääminen ja datan käytön hyödyntäminen ovat erittäin oleellisia jokaisessa yrityksessä. Luvut johtavat tekemistä, mutta osaaminen, lukujen tulkinta ja rohkeus johtavat parhaaseen lopputulokseen”, toteaa Helenius.

Hänelle henkilöstö on isoin voimavara ja hyvä yrityskulttuuri on menestyvän yrityksen perusedellytys. Helenius suhtautuu työhönsä intohimoisesti ja on suora sekä rohkea johtaja, jolla on monipuolinen osaamistausta ja kokemusta muun muassa onnistuneista yritysostoista. Asiakaskokemuksen parantamisessa, kansainvälistymisessä ja viennin edistämisessä hän näkee Kalaneuvoksella paljon mahdollisuuksia. Kalatoimiala on kehittyvä ja sillä on keskeinen rooli osana suomalaisten kuluttajien terveellistä ruokakulttuuria.

”Helenius on johtajana selvästi tavoitteellinen ja selkeän näkemyksen sekä vision liiketoiminnalle asettava henkilö. Hän johtaa lukujen kautta ja vastuuttaa organisaation kehittämään toimintaa aktiivisesti”, toteaa Veijo Hukkanen.

Perheomisteisuus mahdollistaa aidon pitkän tähtäimen suunnittelun.

Helenius uskoo, että toimialan ulkopuolelta tulevana henkilönä hän pystyy näkemään uusia mahdollisuuksia ja tuomaan kokemuksensa pohjalta osaamista toimintatapojen muuttamiseksi, mikä parantaa yrityksen tuloksentekokykyä. Hän tietää tuovansa lisäarvoa talousosaamisellaan ja kyvyllään johtaa muutosta. Vastapainona työlle Helenius viihtyy Crossfitin, lenkkeilyn ja lukemisen parissa sekä lastensa jalkapallovalmentajana.

Lisätietoja: Kalaneuvos Oy:n hallituksen puheenjohtaja Ilkka Mäkelä, p. 050 083 1116


Kalaneuvos Oy on suomalainen perheyritys, joka on valmistanut laadukkaita kalatuotteita jo vuodesta 1975 lähtien. Yritys toimii Sastamalassa, Turussa ja Kaskisissa. Kalaneuvos on edelläkävijä kalanjalostuksessa, kalan tukkukaupassa, maahantuonnissa ja -viennissä sekä kalankasvatuksessa. Yritys kehittää, valmistaa ja markkinoi korkealaatuisia kalatuotteita Kalaneuvos-tuotemerkin ja kaupan Private Label -merkkien alla. Korkean laadun ja ylivoimaisen maun takaavat taidokkaasti jalostetut ja valmistetut tuotteet, Suomen puhtaissa vesissä kasvaneet ja kasvatetut kalat sekä parhaat tuontiraaka-aineet. Kalaneuvos-konserniin kuuluu Martin Kala Oy Turussa ja Kaskisissa, joka on Suomen suurin silakkafileen valmistaja. Konsernin liikevaihto oli 88 miljoonaa euroa vuonna 2020. Kalaneuvos-konserni työllistää yhteensä 181 työntekijää. Yritykset käsittelevät yli 12 miljoonaa kiloa kalaa vuodessa.

Kalaneuvos Oy ja Hukkasen yrittäjäperhe omistavat kalankasvatukseen keskittyneen Nordic Fish -konsernin. Nordic Fish ja sen tytäryrityksen Nordic Trout:n noin 30 toimipistettä sijaitsevat Manner-Suomessa, Ahvenanmaalla ja Ruotsissa. Vuonna 2020 Nordic Fish -konsernin liikevaihto oli 29 miljoonaa euroa. Kalankasvatuskonserni työllistää noin 100 henkilöä ja käsittelee noin 10 miljoonaa kiloa kalaa vuodessa. Yhdessä Hukkasten yritykset muodostavat Suomen suurimman kala-alan toimijan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *