Julkaistu: 13.10.2026

Kalaneuvos mukana Burgerimiehet kesälomalla -sarjassa

Burgerimiehet kesälomalla vie Akseli Herlevin ja Ossi Lahtisen ruokamatkalle halki Suomen. Kotimaan monipuoliseen ruokakulttuuriin, kiinnostaviin ravintoloihin ja kesäisiin kohteisiin tutustuttava sarja alkaa Ruudussa ja Nelosella 15. lokakuuta 2026. Kalaneuvos on mukana sarjan yhteistyökumppanina.

Tällä kertaa Burgerimiesten matka ei suuntaudu kaukomaille, vaan reitti kulkee Hangosta aina Lappiin saakka. Matkan aikana kaksikko maistelee paikallisia herkkuja, tapaa ruoan parissa työskenteleviä ihmisiä ja valmistaa myös itse uusia reseptejä kotikokkien kokeiltaviksi.

Ruokamatka näyttää, mitä kaikkea Suomesta löytyy

Akseli Herlevi ja Ossi Lahtinen ovat etsineet kiinnostavia makuja eri puolilta maailmaa. Burgerimiehet kesälomalla -sarjassa huomio kääntyy kotimaahan ja siihen, kuinka monipuolista ruokaa Suomen eri alueilla valmistetaan.

Matka alkaa Hangosta ja jatkuu saariston, kaupunkien ja järvimaisemien kautta kohti Lappia. Ohjelmassa tutustutaan niin ravintoloihin ja paikallisiin ruokakulttuureihin kuin kesäisiin kohteisiinkin. Sarjan ensimmäisessä jaksossa suunnataan Hankoon, ja kauden edetessä matka jatkuu esimerkiksi Turkuun ja Tampereelle.

Kotimaan kierros yllätti myös Ossi Lahtisen.

”Ehkä eniten jäi mieleen se, kuinka hieno ja monipuolinen ruokamaa Suomi oikeasti on. Kun Burgerimiehissä on tullut reissattua paljon ulkomailla, niin tällä kertaa yllätyin itsekin siitä, kuinka paljon todella hyvää ja laadukasta ruokaa löytyy ihan ympäri Suomen.”

Erityisesti saariston ravintolat, Lapin tunnelma ja Saimaan seutu jäivät Lahtisen mieleen paikkoina, joihin hän haluaisi palata myös ilman kameroita.

Kuvat: Emil Biese / Sanoma

Kala kuuluu suomalaiseen ruokakesään

Kun sarjan tekijät suunnittelivat matkaa läpi kesäisen Suomen, kala nousi luontevasti esiin useissa yhteyksissä. Sarjan tuottajan Sami Selanderin mukaan yhteistyökumppaniksi haluttiin suomalainen yritys, jonka valikoima tarjoaa mahdollisuuksia monipuoliseen kalan valmistamiseen.

”Kun mietittiin suomalaisia kesäjuttuja, kala tuli useassa yhteydessä esiin. Haluttiin kalojen osalta yhteistyökumppaniksi suomalainen yritys, joka valmistaa kestävästi tuotettuja kalatuotteita. Kalaneuvos oli itsestäänselvä valinta, varsinkin kun heiltä löytyy valikoimista loistavia innovatiivisia tuotteita, joista on helppo tehdä jotain muutakin kuin perinteistä uunilohta.”

Kala taipuu niin rentoon kesäruokaan, burgereihin ja tacoihin kuin grilliin, retkievääksi ja yhdessä jaettaviin annoksiin. Sarjan kokkaukset tarjoavatkin mahdollisuuden nähdä kala hieman totutusta poikkeavassa seurassa.

”Yhteistyö on ollut äärettömän helppoa ja mutkatonta. Odotan suurella innolla, että suomalaiset pääsevät näkemään yhteistyön jälkeä”, Selander kertoo.

Burgerimiehet kesälomalla alkaa 15. lokakuuta

Burgerimiehet kesälomalla alkaa Ruudussa torstaina 15. lokakuuta 2026. Sarjaa esitetään myös Nelosella torstaisin kello 20. Tuotantokausi sisältää kymmenen jaksoa. Lähde mukaan ruokamatkalle, jossa kotimaan kesä, paikalliset maut ja yhdessä tekeminen kohtaavat. Samalla selviää, millaisia kala-annoksia Burgerimiehet valmistavat matkansa aikana Kalaneuvoksen tuotteista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *