Julkaistu: 04.10.2016

Avoimet työpaikat – Controller

Haku on päättynyt, kiitos kaikille hakijoille.

V. Hukkanen Oy on Suomen suurin kala-alan toimija. Olemme kehittäneet, valmistaneet ja markkinoineet korkealaatuisia kalatuotteita jo vuodesta 1975. Raaka-aineiden laadun lisäksi panostamme vahvasti tuotantomme nykyaikaisuuteen, sekä henkilökuntamme ja koko yrityksen kehittämiseen. Liikevaihtomme ylittää 55 miljoonaa euroa ja työllistämme reilut 100 henkilöä.

Toimintamme kasvaessa etsimme Sastamalaan:

Controlleria

Tehtäväsi on vastata sisäisestä laskennasta ja varastoarvojen seurannasta. Kustannuslaskennan asiantuntijana toimit apuna tarjouslaskennassa sekä tuotekehityksen tukena uusien tuotteiden lanseerauksessa. Vastaat myös talouden raportoinnista ja analysoinnista sekä toimit johdon ja liiketoiminnan tukena monipuolisissa talouden tehtävissä.

Sinulla on tehtävään soveltuva laskentatoimen / taloushallinnon koulutus (KTM, tradenomi) ja vahva kokemus vastaavista tehtävistä, ehkä jopa elintarviketeollisuuden puolelta. Hallitset Excelin käytön ja IT-taitosi ovat nykyaikaisella tasolla. Toimintatavaltasi olet analyyttinen ja itsenäinen ja hahmotat hyvin kokonaisuuksia. Sinulla on hyvät kommunikointi- ja yhteistyötaidot. Kommunikoit sujuvasti myös englanniksi, ruotsin kielitaidon katsomme eduksesi.

Odotamme kokemusta taloushallinnon tehtävistä ja halua kehittää toimintoja laaja-alaisesti. Tukenasi on innostunut ja motivoitunut työyhteisö, joka koostuu alansa ammattilaisista. Tarjoamme Sinulle mahdollisuuden toimia näköalapaikalla kasvavassa ja menestyvässä perheyrityksessä, mielenkiintoisen tehtäväkentän sekä mahdollisuuden kehittää osaamistasi.

Kiinnostuitko?
Lisätietoja tehtävästä saat soittamalla PERSONNEL GROUP, henkilöhakukonsultti Johanna Ahola, p. 03 3138 0433. Lähetä hakemuksesi ja CV:si palkkatoivomuksineen 9.10.2016 mennessä web-sivujen www.personnel.fi kautta.

1024