Kylmäsavulohipiirakka

Annoskoko: 6 50 min

Arvio:

4.2

Savulohipiirakka

Kylmäsavulohipiirakka – lohipiirakka arkeen tai juhlaan

Suolainen kylmäsavulohipiirakka on siitä mainio lohipiirakka tarjottavaksi, että se sopii niin juhlatarjottavaksi, kahvitteluhetkiin kuin myös mukaan vietäväksi illanistujaisiin. Ylijääneen piirakan voi nauttia lounaaksi, sillä kylmäsavulohen ja kerman ansiosta tästä piirakasta tulee sen verran ruokaisa, että se sopii erinomaisesti vaikka töihin mukaan otettavaksi raikkaan salaatin kera.

Simppeliin piirakkaan tulee yksinkertainen margariinista ja vehnäjauhoista tehty suolaisen piirakan pohja, eikä täytteeseenkään tarvita lukuisia erilaisia raaka-aineita. Siksi savulohipiirakka on luottotarjottava lyhyenkin varoitusajan vieraille.

Piirakoissa on se hyvä puoli, ettei ole yhtä ainoaa ja oikeaa tapaa valmistaa niitä. Piirakkataikinaa pystyy muokkaamaan joustavasti oman ruokavalion mukaiseksi. Suolaisen piirakkapohjan voi valmistaa vain muutamasta raaka-aineesta, kuten tässä reseptissä on tehty.

Pohjan voi jättää myös kokonaan pois, jolloin saadaan aikaan gluteeniton piirakka, kuten reseptipankistamme löytyvässä kirjolohi-mangoldipiirakassa on tehty. Myös kauppojen pakastealtaista löytyvät valmiit piirakkapohjat ajavat asiansa moitteettomasti, mikäli aikaa tai jaksamista piirakkapohjan valmistamiseen itse ei ole. Katso reseptivideo alta ja valmista perässä!

Kylmäsavulohipiirakka reseptivideo

Valmistusaineet

pohja:

  • 100 g margariinia
  • 3 dl vehnäjauhoja
  • 3 rkl juustoraastetta
  • 3 rkl vettä

täyte:

  • 200 g Kalaneuvos kylmäsavukirjolohta
  • 1 dl hienonnettua purjoa
  • kirsikkatomaatteja halkaistuna
  • 3 kananmunaa
  • 1 dl maitoa
  • 2 dl kuohukermaa
  • 3/4 dl hienonnettua tuoretta tilliä tai 2 tl kuivattua tilliä
  • 1 tl sitruunapippuria
  • 1/2 tl suolaa

pinnalle:

  • 4 rkl juustoraastetta

Kylmäsavulohipiirakka ohje

  1. Sekoita vehnäjauhot ja rasva keskenään.
  2. Lisää juustoraaste ja vesi. Sekoita taikina tasaiseksi.
  3. Painele taikina paistovuoan pohjalle ja reunoille. Paista 225 asteessa uunin keskitasossa noin 15 minuuttia.
  4. Saksi kirjolohi tai lohi palasiksi. Sekoita munat, maito, kerma, tilli, sitruunapippuri ja suola kulhossa.
  5. Levitä lohipalat, purjo ja kirsikkatomaatin puolikkaat puolikypsälle piiraspohjalle ja kaada päälle munaseos. Ripottele juustoraaste pinnalle.
  6. Paista piirasta vielä noin 20 minuuttia.
Takaisin resepteihin Tulosta sivu
Reseptin ravintosisältö / annos

Tiedot ovat suuntaa antavia.

Annoskoko 194 g

Energia 426 kcal

Proteiini 17 g

Hiilihydraatit 27 g

Rasva 26 g

Tyydyttynyt rasva 14 g

Ravintokuitu 2 g

Suola 1.8 g

Sokeri 3 g

Kolesteroli 147 mg