Tortillapizza lämminsavulohella

Annoskoko: 2 30 min

Tortillapizza lämminsavulohella

TORTILLAPIZZA LÄMMINSAVULOHELLA – NOPEA PIZZA BIANCO

Tortillapizza lämminsavulohella on nopeati valmistuva texmex-tyylinen herkku, sillä pohjana käytetään valmiita tortillalettuja. Aina ei tarvitse siis vaivata taikinaa ja saat kuitenkin herkullista pizzaa käden käänteessä, vaikka isommallekin porukalle. Tämä sopii mainiosti esim.illanistujaisiin tai viikonloppuherkuksi koko perheelle.

Valkoinen pizza eli pizza bianco on saavuttanut viime aikoina suurta suosiota. Valkoisella pizzalla tarkoitetaan pizzaa, jossa pohjakastike on tehty jostakin valkoisesta raaka-aineesta, kuten ranskankermasta tai smetanasta. Kastikkeista onkin montaa versiota, mutta tässä reseptissä kastikkeena toimii ranskankerma, joka on maustettu raikkaasti sitruunalla. Tällä reseptillä saat kivasti vaihtelua peruspizzaan, sillä aina ei pohjakastikkeen tarvitse olla tomaattipohjainen. Juustona toimii ihanan täyteläinen mozzarella.

Tortilllapizzaan sopii mainiosti niin kylmäsavu- kuin graavituotteet, mutta tähän versioon on käytetty aina maistuvaa ja monipuolisesti käytettävää lämminsavulohta. Myös lämminsavukirjolohi sopii erinomaisesti, jonka saatavuus kaupoissa on hieman parempi.

Valmistusaineet

  • 4 vehnätortillaa
  • 150 g Kalaneuvos lämminsavulohta tai -kirjolohta
  • 100 g mozzarellaraastetta
  • 1/2 punasipuli
  • koristeeksi tuoretta tilliä

Sitruunaranskankerma:

  • 200 g ranskankermaa
  • 1 sitruunankuori
  • 2 rkl sitruunanmehua
  • 1/2 tl suolaa
  • ripaus sokeria
  • muutama rouhaisu mustapippuria myllystä

Tortillapizza lämminsavulohella ohje

  1. Sekoita kaikki sitruunaranskankerman ainekset keskenään. Viipaloi punasipuli renkaiksi.
  2. Levitä tortillojen päälle ranskankermaa ja ripottele reilusti mozzarellaraastetta. Revi päälle lämminsavulohta. Nostele punasipulirenkaat pizzojen päälle.
  3. Paista 200 asteessa noin 10 minuuttia, kunnes juusto on sulanut ja pohja on rapea. Koristele tillillä ja sitruunaranskankermanokareilla.
Takaisin resepteihin Tulosta sivu
Tässä reseptissä käytetyt tuotteet
Reseptin ravintosisältö / annos

Tiedot ovat suuntaa antavia.

Annoskoko 382

Energia 810 kcal

Proteiini 37 g

Hiilihydraatit 62 g

Rasva 44 g

Tyydyttynyt rasva 22 g

Ravintokuitu 3 g

Suola 10 g

Sokeri 1 g

Kolesteroli 114 mg

Jätä arvostelu

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *