Julkaistu: 01.12.2017

Kalaneuvos Oy:n toimitusjohtaja Veijo Hukkasesta kalatalousneuvos

Kalaneuvos Veijo Hukkanen

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on myöntänyt 1.12.2017 kalatalousneuvos-arvonimen yrittäjä toimitusjohtaja Veijo Hukkaselle.

Kalaneuvos Oy:n pääomistaja ja toimitusjohtaja Veijo Hukkanen on toiminut kala-alalla yli 40 vuotta. Vuonna 1975 perustettu aiemmin nimellä V. Hukkanen toiminut Kalaneuvos Oy on Suomen suurin kala-alan perheyritys. Veijo on perustanut tai ostanut kaikkiaan 18 yritystä ja kehittänyt kala-alaa Suomessa voimakkaasti vuosikymmenien saatossa.

Tinkimätön laatu on ollut avainasemassa kalatuotteiden valmistuksessa. Edelläkävijän asenteesta kertoo mm. se, että yhtiö oli vuonna 1995 ensimmäinen suomalainen elintarvikeyritys, jolle myönnettiin ISO 9002 laatusertifikaatti, ja joka laajennettiin myöhemmin ISO 9001 -sertifikaatiksi. Kalaneuvos Oy:ssä on myös panostettu kalajalosteiden ja raaka-aineiden vientiin. Viennin osuus liikevaihdosta on tänä vuonna noin 20 %.

Veijo toimii hallituksen puheenjohtajana Kalaneuvos-konsernin yrityksissä sekä yrittäjäperheen kalankasvatus-konserni Nordic Fish:ssä. Yritysryppäät työllistävät noin 230 henkilöä.

Perheyrittäjä on huomioitu aiemmin mm. valtakunnallisella Ernst & Young Entrepreneur of the Year, tuotantosarjan voitto 2010 palkinnolla sekä Suomen yrittäjien valtakunnallinen Vuoden Yrittäjä 2016 palkinnoin. Nuoruudestaan lähtien Veijo on toiminut myös lukuisissa luottamus-, yhdistys- ja järjestötoimissa.