Graavikirjolohi-suupalat

Annoskoko: 10 suupalaa 15 min

Arvio:

5

Graavikirjolohi-suupalat

Graavikirjolohesta valmistuvat herkulliset alkupalat

Graavikirjolohi-suupalat ovat mainio pikkusuolainen tarjottavaksi juhliin ympäri vuoden. Tuttu ja toimiva makupari, eli graavikirjolohi ja saaristolaisleipä, toimivat aina hyvin yhteen ja maistuvat kaikille. Mehevyyttä suupaloihin saadaan raejuustosta ja maustetusta tuorejuustosta syntyvästä levitteestä, jota sivellään leipäsille ennen graavikirjolohen ja koristeiden asettamista.

Nämä vastustamattoman herkulliset suupalat ovat varma valinta juhlaan kuin juhlaan. Olemme lisänneet tähän reseptiin videon, josta voit helposti seurata reseptiä vaikkapa keittiössä älypuhelimellasi.

Graavikirjolohi-suupalat – toimiva tarjottava vähillä raaka-aineilla

Graavikirjolohi-suupalojen valmistaminen on simppeliä. Pohjana toimii saaristolaisleipä, mutta myös mallasleipä, perunalimppu tai miksei ruisleipäkin sopivat käytettäviksi suupaloihin. Leivästä leikataan pyöreitä, suupalaksi sopivia kiekkoja. Tämä onnistuu helpoimmin esimerkiksi keksimuotin tai ohutreunaisen lasin avulla.

Päälle levitetään keskenään sekoitetut raejuusto ja tuorejuusto. Maukas levite syntyy, kun juustoksi valitaan valmiiksi maustettu tuorejuusto. Esimerkiksi piparjuuren tai wasabin makuinen tuorejuusto tuo napakkaa potkua suupaloihin siinä missä yrteillä maustettu tuorejuusto maustaa suupalat aromaattisemmiksi.

Suupalojen koristelussa saat vapaat kädet ja sorminäppäryydestä ei ole tässä puuhassa ainakaan haittaa. Graavikirjolohifileesiivuista pyöritellään napakoita, sieviä ruusukkeita, jotka asetellaan raejuusto-tuorejuusto-levitteellä valelluille leipäkiekoille. Päälle saa rouhaistaan reippaasti mustapippuria ja herkku viimeistellään pätkällä tuoretta ruohosipulia.

Soman lisän näihin graavikirjolohileipiin tuovat koristeeksi aseteltavat puolukat, jotka kannattaa ripotella leipien päälle vasta juuri ennen tarjoilua, etteivät ne värjää suupaloja.

Vaihtoehtoisesti voit myös käyttää tuoreiden puolukoiden sijaan pussissa myytäviä kotimaisista puolukoista tai mustikoista jauhettuja mainioita marjajauheita, jotka voi sekoittaa raejuusto-tuorejuusto-levitteen joukkoon. Näin saat suupaloihin vinkeän värin ja samat tuoreiden marjojen sisältämät lukuisat terveyshyödyt pelkästään yhdellä lusikallisella marjajauhetta.

Värikylläisiä marjajauheita voi hyödyntää myös muissa juhlapöydän graavikalatarjoiluissa. Muun muassa näyttävät mustikkagraavattu siika ja puolukkagraavattu kirjolohi ovat helppotekoisia alkupaloja, joiden ilmettä piristävät hienosti värikkäät marjajauheet.

Graavattu kala on merkittävä osa juhlien tarjoiluja

Mitä olisivatkaan juhlatarjoilut ilman graavattua kalaa? Graavikalaa uskaltaisi väittää jo erittäin perinteiseksi osaksi suomalaista juhlapöytää, sillä tätä herkkua löytyy niin joulun ajan tarjoiluista kuin muutenkin juhlista ympäri vuoden – joko sellaisenaan tai alkupalojen osana.

Parhaimmillaan graavikirjolohi on heti ostopäivänä, mutta säilyy avattuna kylmässä vielä pari päivää. Sellaisenaan käyttövalmiit graavikalatuotteet muuntuvat todella helposti osaksi alkupalatarjoiluja, kuten tässäkin reseptissä.

Valmistusaineet

  • 10 viipaletta perunalimppua tai saaristolaisleipää
  • 100 g tuorejuustoa, esim. piparjuurenmakuista
  • 100 g raejuustoa
  • 200 g Kalaneuvos graavikirjolohta siivuina
  • 1 tl rouhittua mustapippuria

koristeluun:

  • 1/2 dl puolukoita
  • 5 vartta ruohosipulia

Graavikirjolohi-suupalat ohje

  1. Leikkaa leipä viipaleiksi ja edelleen 4 osaan. Leikkaa graavikirjolohiviipaleet 3-4 osaan ja pyörittele ruusukkeiksi.
  2. Sekoita tuorejuusto ja raejuusto. Voitele leivät juustolevitteellä ja asettele pinnalle graavikirjolohiruusuke.
  3. Rouhaise päälle mustapippuria ja koristele puolukoilla ja ruohosipulilla.

Vinkki: leiväksi sopii hyvin myös mallasleipä.

Yhteistyössä Elixirin, Sydänliiton ja Muurlan kanssa.

Takaisin resepteihin Tulosta sivu
Tässä reseptissä käytetyt tuotteet
Reseptin ravintosisältö / annos

Tiedot ovat suuntaa antavia.

Annoskoko 73 g

Energia 130 kcal

Proteiini 8 g

Hiilihydraatit 13 g

Rasva 4 g

Tyydyttynyt rasva 2 g

Ravintokuitu 3 g

Suola 0.4 g

Sokeri 3 g

Kolesteroli 17 mg

Jätä arvostelu

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentit