Taimen

Taimen

Taimen on lohien sukua ja kalojen kuningatar. Näin kuvataan tätä kalaa, joka on kalastajalle hieno vastus ja aina erinomainen maultaan.

Ulkonäöltään hyvin paljon lohta muistuttavan taimenen yleensä oranssinpunainen liha on herkullista ja haluttua. Sanotaan, että taimen on niin hyvän makuinen kala, että sitä voi valmistaa melkeinpä miten vain ja aina tulos on loistava. Kerrotaan urheilukalastuksen uranuurtaja Walter Wiikin sanoneen, että hän osaa valmistaa taimenta 28 eri tavalla.

Kalaneuvos myy taimenta kokonaisena ja fileenä. Kalat ovat aina Ahvenanmaalla ruokakalaksi kasvatettuja. Taimenkannat etenkin Etelä-Suomessa ovat huonossa kunnossa ja varsinkin meritaimen on sukupuuton partaalla. Luonnonvaraisten kalakantojemme suojelu on tärkeä asia, ja siksi emme myy tai välitä lainkaan luonnonvaraisia, villinä kasvaneita taimenia.

Ruokakalaksi kasvatettavaa taimenta eivät koske istutettujen taimenten alamittasäädökset. Siksi kaupan kalatiskissä myytävä taimen voi olla alle 50 sentin pituista. Kasvatettu sen sijaan on yleensä alle kilon painoista, koska sen kokoiselle kalalle on suurin kysyntä niin ravintoloissa kuin kuluttajien keskuudessa. Katso paistettu taimen reseptimme!

Taimen kalalajina

Taimen muistuttaa sukulaistaan lohta. Erotuksena taimenella on pilkkuja koko kyljen alueella, kun lohen pilkut sijoittuvat kylkiviivan yläpuolelle. Toinen ero on pyrstössä: taimenen pyrstön pää on yleensä suora ja lohen pyrstössä on lovi. se on myös lohta pienempi.

Taimen on virtaviivainen ja komea lohikala. Sen ulkomuoto tosin vaihtelee elinympäristön mukaan. Ulkonäön muuntelun ja elinympäristön vuoksi taimenta on aiemmin jaettu alalajeiksi tai ekologisiksi roduiksi. Taimentyyppejä ovat olleet meritaimen, järvitaimen ja purotaimen eli tammukka. Nykyisin taimenta pidetään yhtenä, muuntelevana lajina.

Taimen kasvaa hitaasti ja saavuttaa sukukypsyyden vasta 3-4 vuoden iässä. Merialueella ja suurissa järvissä koko vaihtelee 40-80 senttimetrin ja 1-10 kilogramman välillä. Puroissa kala jää vain 20-30 senttimetrin mittaiseksi. Suurin Suomessa saatu meritaimen painoi 12,4 kg ja järvitaimen 10,1 kg.

Taimenta on sisävesissä koko maassa ja kaikilla merialueilla. Se on kuitenkin vaativa veden laadun suhteen, joten läheskään kaikkialta sitä ei tapaa. Veden täytyy olla puhdasta, runsashappista ja viileää, joten hyvä elinympäristö löytyy vain suurista järvistä ja joista sekä Lapin puroista. Meritaimenen luonnonkannat ovat harvassa. Onneksi istutuksilla on saatu taimenkantaa monen joen suistoon. Toisin kuin lohi, meritaimen on paikallinen kala ja se ei vaella pitkälle syntymäjoestaan.

Meressä elävä taimen syö lähinnä silakkaa, kilohailia ja muuta pienempää kalaa. Järvitaimenten ruokaa ovat esimerkiksi muikku, siika, kuore ja salakka. Purotaimen ja välillä jokiin nousevat järvitaimenetkin syövät hyönteisen toukkia ja pintahyönteisiä.

Kun lohi nousee vuolaisiin jokiin, taimen nousee pieniinkin puroihin lisääntymään. Kutu tapahtuu jokien ja purojen sorapohjille lokakuussa. Suurin osa luonnossa elävistä taimenista on peräisin istutuksista, sillä jokien rakentaminen on tuhonnut niiden kutumahdollisuudet.

Taimen on erittäin uhanalainen koko maassa lukuun ottamatta Napapiirin pohjoispuolista osaa, jossa kanta on silmälläpidettävä. Taimenen lisääntymisen edistämiseksi pyritäänkin vaellusmahdollisuuksia parantamaan poistamalla vaellusesteet ja kalateitä rakentamalla. Myös kutualueiden ennallistaminen vesialueiden laadun parantaminen suojelulle auttavat taimenta.

Ravintosisältö / Näringsvärde 100 g
energia / energi 451 kJ
108 kcal
rasva / fett 3 g
josta tyydyttyneitä / varav mättat 0,5 g
hiilihydraatit / kolhydrater 0 g
josta sokereita / varav sockerarter 0 g
proteiini / protein 20 g
suola / salt 0,01 g

Jätä arvostelu

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *