Savumakrilli

Savumakrilli

Savumakrilli on perinteinen lämminsavustettu kalaherkku. Sen rasvainen ja maukas liha sopii sellaisenaan syötäväksi joko kylmänä tai lämmitettynä. Se on hyvä raaka-aine myös massoihin, mousseihin ja esimerkiksi leivänpäälliseksi sopivaan makrillitahnaan.

Savumakrilli kypsennetty ruotoineen, joten sen lihan maku on korostuneempi ja savun osuus maussa on hienostuneempi savupippurimakrillifileeseen verrattuna. Koska tuotteesta ei ole poistettu eviä, selkärankaa tai ruotoja, se vaatii lihan perkaamisen syömisen ja ruuanvalmistuksen yhteydessä.

Makrilli rasvainen, voimakkaan makuinen merikala. Kalaneuvoksen makrillit on pyydetty Koillis-Atlantilta troolaamalla. Savumakrillin löydät kauppojen palvelutiskeiltä. Voit käyttää sitä esimerkiksi lämminsavustetun lohen tilalla monissa kalaruoissa. Sen täyteläinen maku yllättää sinut varmasti myönteisesti. Reseptipankistamme löydät useita savukalareseptejä.

Makrilli kalalajina

Makrilli on tonnikalan sukuinen parvikala. Sitä tavataan pääsääntöisesti Pohjois-Atlantilla ja Pohjanmerellä, mutta myös Itämerellä sitä on havaittu, joskus jopa Suomenkin vesillä yksittäisinä vierailijoina.

Kalan sukkulamaisen virtaviivainen muoto tekee siitä nopean uimarin. Koska sen selkäpuoli on metallinsinisen tumma ja vatsapuoli hopeanvärinen, makrillia syövät kalat eivät näe niitä kovin helposti.

Yleensä makrillit uivat parvissa ulapalla, jossa ne syövät eläinplanktonia ja pikkukaloja. Makrilli tulee sukukypsäksi 3-4 vuoden iässä, jolloin se on noin 30 senttimetriä pitkä.

Makrillin väriltään punertava liha on melko rasvaista ja erittäin maukasta. Varsinkin savustettuna sen maku pääsee hyvin oikeuksiinsa. Makrillin liha muistuttaa koostumukseltaan ja ravintosisällöltään tonnikalaa.

Maailmalla makrillien kalataloudellinen merkitys on suuri. Näiden hopeakylkisten pikkukalojen määrä tosin väheni Pohjanmerellä ja Britteinsaarten lähivesillä rajusti 1960-luvulla ylikalastamisen seurauksena. Makrilli on yleinen kalalaji Etelä-Euroopan rannikkokaupunkien ravintoloissa, jossa se tarjoillaan usein kokonaisena grillattuna ja sitruunaviipaleiden kera.


Ainesosat
Troolattu MAKRILLI (Scomber scombrus, pyydetty Koillis-Atlantti Fao 27), suola.

Ravintosisältö / Näringsvärde 100 g
energia / energi 1250 kJ
299 kcal
rasva / fett 25,1 g
josta tyydyttyneitä / varav mättat 5,3 g
hiilihydraatit / kolhydrater 0 g
josta sokereita / varav sockerarter 0 g
proteiini / protein 18,9 g
suola / salt 1,9 g
laktoositon / laktosfri, gluteeniton / glutenfri

Jätä arvostelu

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentit