Lohi-wasabikastike
Annoskoko: 4

Kalaneuvos wasabi-lohikastike Kalaneuvos

Valmistusaineet

300 g Kalaneuvoksen tuoretta kirjolohi- tai lohifileetä

1/2 sitruunan mehu

3 kesäsipulia

3 rkl silputtua kruunutilliä (varsia ja lehtiä)

2 prk kevytranskankermaa

2 tl wasabia

1 tl ripaus sormisuolaa, esim. Maldonia

¼ tl sokeria tai hunajaa

rouhaus mustapippuria

Tee näin

  1. Leikkaa lohi kuutioiksi. Purista sitruunamehu palojen päälle ja ripota lohipalojen pinnalle sormisuolaa. Anna maustua 10-15 minuutin ajan.
  2. Silppua tällä välin tilli, kuutioi sipuli, leikkaa myös yhden sipulin varret ohuiksi renkaiksi.
  3. Mausta ranskankerma wasabilla, silputulla tillillä, sokerilla tai hunajalla ja mustapippurilla. Lisää lohikuutiot sekä sipuli ja sekoita.

Tarjoa uusien perunoiden tai uuniperunoiden kera, tumman leivän päällä tai esimerkiksi voileipäkakun täytteenä.

Vinkki: Kokeile kastikkeeseen kirjolohta tai lohta savustettuna, graavattuna tai kylmäsavustettuna. Lisää joukkoon mieluisia yrttejä kuten lehtipersiljaa tai korianteria. Voit myös käyttää kastikkeessa puolet ranskankermaa ja puolet paksua jugurttia. Mustapippurin sijaan voit kokeilla roseepippuria tai valkopippuria.

Takaisin resepteihin Tulosta sivu
Tässä reseptissä käytetyt tuotteet